1. kesäkuuta 2011

Karmaiseva kanuuna part two

****SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!****
Käytiin maanantaina kaveriporukan kanssa katsomassa Kauhea kankkunen 2. Itse olin ainakin odottanut tätä jatko-osaa jo kauan, joten en voinut olla näkemättä sitä. Elokuvakriitikot ovat kuulemma kuitenkin julistaneet tämän elokuvan ehkä kaikkien aikojen huonoimmaksi jatko-osaksi. Samaan aikaan katsojaluvut kertovat jotain aivan muuta, nimittäin kuulemani mukaan Kauhea kankkunen 2 olisi tehnyt jopa katsojaluku ennätyksiä! Aina ei kannata valita elokuvaa kriitikoiden arvion mukaan. Makuja on monia.
 Olen nähnyt ensimmäisen osan vain kerran sillon kun se vasta ilmestyi, joten se ei ollut kovin tuoreessa muistissa. Minua ei siis ollenkaan haitannut se, että tämän jatko-osan elokuvan juoni menee kutakuinkin samalla tavalla kuin edeltäväkin osa. Tällä kertaa kaamea kanuuna oli kuitenkin jonkin verran brutaalimpi(sellonsoittajapojan irronneen sormen löytyminen ajaa sen asian) ja ehkä vähän epärealistisempi. Ainakin toivottavasti. Jo tutuksi tulleet kaverukset viettävät jälleen polttareita, mutta tällä kertaa Thaimaassa. Voi varmaan jo kuvitella mitä kaikkea on odotettavissa, jos tietää yhtään Thaimaan ns. seksikulttuurista. Paljon biletystä ja kauniita naisia...vai miehiä...vai ladyboyta. Ei siitä sen enempää.

Suosittelen kyllä, jos yhtään tykkäsi siitä ensimmäisestä osasta. Paljon naurua on luvassa ja lopun kruunaa lopputeksteissä ilmestyvät kuvat illan tapahtumista :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti