30. tammikuuta 2012

Synttäriviikonloppu!

Täytin perjantaina 23 vuotta. Tarkoitus ei ollut juhlia niitä mitenkään, mutta kun eräs ukon kavereista kysy, että olikos se mökkireissu vielä tapahtumassa, niin ajattelin, että no mikä ettei. Yleensä meiän kaveri porukassa on ihan hirveen (hhrrrvveeen) vaikeeta saada mitään lomia samaan aikaan, kun suurimmalla osalla on vuorotyö tai sitten koulua, mutta tällä kertaa jostain syystä kaikilla oli vapaata. No okei kaikilla ja kaikilla. Meitä on siis semmonen neljästä pariskunnasta ja yhdestä sinkusta koostuva porukka, joka on siis alunperin vaan saman paikkakunnan kundien lapsuuden kaveripiiri. Siihen lisättynä tyttöystävät, meistä on tullut todella tiivis porukka.
No joka tapauksessa, tällä kertaa meitä lähti matkaan kolme pariskuntaa plus Osku.
Automatka kesti noin 2,5 tuntia, mutta se meni hujauksessa, kun meillä oli niin hauskaa. Vaikka voi kuullostaa lapselliselta, niin matkapelit on oikeesti parasta viihdettä. Ekana pelattiin Laiva on lastattu... peliä, johon meillä meni varmaan puolet matkasta yhtä kirjainta "lastaillen". Sitten oli vuorossa Aarvausleikki, jossa piti arvata, että mikä sana kullakin oli mielessä. Siinä kun on pari pervoa mieltä mukana, niin naurulta ei voi välttyä. Pian jo saavuttiinkin perille mökkiä lämmittämään.
Taitaa vähän kädet täristä.
Mökissä oli tosiaan aika kylmä, kun ulkona oli sen reilu 15 astetta pakkasta. Siinä vaan täysvarustuksessa äkkiä uuni ja takka päälle. Tais mennä muutama tunti siihen.
Siellä mökissä oli aluks niin kylmä, että hengitys höyrys ihan jatkuvasti. Lämmitettiin myös mikrossa parit lihikset ja nekin höyrys aika ihanasti. Kuvasta näkee kans kui mun sukat vaan höyrys takkatulen lämmittäessä niitä. Loput porukasta tuli myöhemmin illalla, kun oltiin saatu edes vähän lämpöä mökkiin. Sitten päästiinki avaamaan jo ekat juomat.
Alotettiin legendaarisella juomapelillä, jonka säännöt ovat seuraavat:
2-7 mustat kortit, juo itse kortin osoittaman luvun verran huikkia.
2-7 punaiset kortit, määrää toisille kortin luvun verran huikkia.
8 ja 9, keksi sääntö tai kumoa sääntö.
10, vesiputous. Kortin nostaja aloittaa juomisen ja muut lopettavat vasta kun edeltävä on lopettanut juomisen.
11(jätkä), kysymyskortti. Kysy kysymys joltain toiselta jätkän ollessa kädessäsi ja jos hän vastaa siihen, juo hän 2 sakko huikkaa.
12(kuningatar), tarjouskortti. Kaikki muut pelaajat tarjoavat juomastaan huikan kortin nostajalle.
13(kunkku), peukkukortti. Kortin nostaja voi yhden kierroksen aikana nostaa peukun pöytään, jolloin muiden tulee tehdä sama perässä. Vika peukun nostaja joutuu juomaan kaksi sakko huikkaa.
Ässä, Tarina. Tarina alkaa kortin nostajasta, jolloin muiden pelaajien tulee toistaa jokainen sana, jonka edeltäjänsä ovat sanoneet.

Yhdellä pakalla pääsee jo oikein muikeeseen hiprakkaan :D

Juomapelin jälkeen pelattiin vedetään hatusta-peliä, eli samaan tapaan kuin saman nimisessä tv-sarjassa. Pelattiin sitä niin, että jokainen sai vuorollaan "Juontaja-poletin", joka sai päättää leikin ja siihen kuuluvat näyttelijät. Sovellettiin vähän myös Putouksen Tulikokeen pelejä. Aloitettiin ekaksi Vedetään kamoista-pelillä, jossa näyttelijät joutuvat keksimään kullekkin joukkueelle annetusta esineestä jonkun uuden käyttötarkoituksen. Jokainen peli kesti minuutin, jonka jälkeen juontaja saa valita kenelle haluaa antaa pisteensä. Oltiin myös dubbaamista ja uutislähetystä ja treffipalvelua ja naurettiin toisillemme ihan kippurassa. Voin sanoa, ettei tässä vaiheessa mökissä ollut enää niin kylmä. Otettiin niistä esityksistä myös videokuvaa, mutta niitä en kehtaa näyttää täällä kenellekkään xD

Leikkien jälkeen vähän tanssittiin hyvän musiikin tahdissa ja siinä kolmen aikaa alotettiin taas uusi juomapelikierros. Taidettiin me siinä aamu viiden ja kuuden aikaan pelata vielä vähän pullonpyöritystäkin. Puol seiskan aikaan päätettiin viimein painua pehkuihin. Ei siinä muuten mitään, mutta Osku heräs siinä kympin aikaan ja halus ulos. Lauantaina olikin sitten vähän heikko happi itse kullakin. Taidettiin nousta lopulta vasta joskus kolmelta kunnolla ylös.
Ehdin mä sentään ottamaan vielä ennen auringonlaskua muutaman maisemakuvanki. Jätkät meni sahaamaan jäähän reikää ja lämmittämään saunaa. Tytöt valmisteli sisällä salaattia ja muita semmosia tortilla illallista varten. Ruokailun jälkeen katottiin Putous ja sen jälkeen saunaan. Oli muuten aika jännän näköistä, kun se saunan ulko-oven avas, niin siitä pesutilasta tuli ihan ku joku höyrysauna. Saunan jälkeen maisteltiin viimein meikän tekemää valkosuklaajuustokakkua. Nams se jopa maistui kaikille, vaikka olikin vähän krapulainen olo :)

Sunnuntaina alettiin siivoilee paikkoja. Jätkät keksi vielä lähteä vähän "pulkkailemaan". Nimittäin pulkan vetämistä auton perässä. Se oli niin loistavan näköstä, kun kaks hyyppää istuu takakontissa takaluukku auki, yks roikkuu etupenkin ikkunassa ja yhtä vedetään pulkassa auton perässä. En suosittele kokeilemaan kotona. Siinä hommassa on jopa kuollut jokunen nuori.

Kuitenkin lopulta minäkin uskaltauduin alukis hitaaseen vauhtiin ja lopulta vähän kovempaankin vauhtiin.
Että sellainen seikkailu tällä kertaa. Oli kyllä mielestäni aivan loistava synttäriviikonloppu ja siitä kuuluu suuri kiitos kaikille kavereille ♥
 Kotimatkalla saatiin taas nauttia ihanasta auringonlaskusta lumisissa maisemissa.


26. tammikuuta 2012

Polvet mustelmilla

Jokunen aika sitten, kun oli vasta satanut lunta ja leikin Oskun kanssa pihalla, mun lemppari housut meni rikki. Osku hyppi mua vasten ja se haukku ja jotain ja sit se jäi vahingossa hampaastaan kiinni mun lahkeeseen ja se repes. Vähän harmitti, kun ne oli niin hyvät housut. Mut ku oon tällänen hamstraaja ni en millään ois raaskinu heittää niitä housuja vaan roskiin vaan repäsin ne lahkeet lyhyeks ja tein niistä mikroshortsit. Tänään mä sit sain viimein aikaseks ommella ne lahkeet nätiks ja niistähän tulikin aivan loistavat shortsit. Ihan kuin uudet!
Nyt mulla on sit ihan täydellisesti istuvat korkeavyötäröiset shortsit kesälle. Tykkään tykkään! Ja siis mullahan ei ole valkoisia sukkahousuja jalassa, vaan mä tosissaan olen vaan tämmöinen kalpea valkoinen lakana. Polvetkin ihan mustelmilla lumen kolaamisesta...
Musta ne on ainaskin tosi kivat. Älkää välittäkö mun vinoista polvista ja hyllyvä hyllyvä reisistäni. Kesällä alkaa taas pyöräily ni päästään niistäki.

Asiasta kolmanteen. Huomenna me matkataan kohti Savitaipaletta ja siellä sijaitsevaa ukkoni mökkiä. Vietetään muutaman kaverin kanssa railakkaita synttäri partyja koko viikonloppu. Oon varmaan maanantaina töissä taas sen näkönen, etten oo koskaan millään lomalla ollukkaan :D

Oskukin pääsee enimmäistä kertaa mökille juoksentelemaan ja vuorossa ensimmäinen pitkä automatkakin. Toivottavasti ei tuu ykä, ihan vaan kanssamatkustajien mukavuuden vuoksi. No jaa, mut kattellaan, jos selviin hengissä takasin.

Nyt leipomaan taas herrrkullista valkosuklaajuustokakkua, joka otetaan huomenna möksälle mukaan.

25. tammikuuta 2012

Vapaapäivä tuhlattu turhuuksiin

Onko oikeesti mitään ärsyttävämpää, kuin se että oot tehny koko päivän...no okei kuus tuntia putkeen sellasta ns. musavideota Windows Movie Makerilla ja sit ku sä oot ihan onneissas saanu sen valmiiks ja oot tallentamassa sitä videota, ni se koko ohjelma kaatuu ja hävittää samalla koko päivän pakertamas tuotokset. Ei hele... mä sanon.

Nyt tuli pää kipeeks. Ei huvita enää tehä muuta ku uppotua säkkituoliin ja kattoa eilinen Skins. prkl.

23. tammikuuta 2012

Ripsienpidennysseerumi x3

Noniin, nyt olisin valmis kertomaan hieman erilaisista ripsienpidennysseerumeista, joita olen päässyt kokeilemaan. Arvostelun kohteena ovat tällä kertaa siis neuLash, Nutraluxe lash ja Wet n' Wildin Megalash. Valitettavasti itse ripsistä ei ole tullut otettua pahemmin kuvia.

Aloitin ripsiseerumien käytön neuLashilla, kun oli lukenut siitä useammista blogeista ja kärsin itse hyvin lyhyistä, suorista ja sotkuisista ripsistä. Tulokset houkuttivat, vaikkakin hinta kirpaisikin.

NeuLash
Plussat:
+ tulokset ovat selkeästi havaittavissa ja alkaa ilmenemään jo neljän-viiden viikon käytön jälkeen.
+ ripsistä tulee erittäin erittäin pitkät. Itse ainakin huomasin erityisesti silmien ulkokulmissa oikein extra pitkiä ripsiä.
+ suht hellävarainen. Ei aiheuttanut ainakaan mulle mitään silmän ärsytystä. Pitemmän käytön jälkeen ehkä ihan vähän punoitusta, mutta se lähti pois heti pienen käyttö tauon jälkeen.
+ helppo levittää eyelinerin tapaan pienellä sudilla silmäluomelle aivan ripsien tyveen.
+ neljän ensimmäisen viikon ajan laitoin seerumia joka ilta ennen nukkumaan menoa ja viidennellä viikolla siirryin joka toinen päivä- rytmiin.

Miinukset:
- seerumista jää kuivunut juova ripsien tyveen, joka häiritsee esim. aamulla ripsivärin laittamista aiheuttaen ikäviä kökköjä.
- Osa ripsistä on suorastaan liian pitkiä ja osa taas lyhyempiä, jolloin ripset näyttävät ohuilta ja harvaan kasvavilta.
- Pisimmät ripset putoilevat normaalia helpommin, jolloin ripsistä tulee epätasaiset.
- Hinta on liian kallis. 3,2 ml puteli maksaa huimat 89 €. Käytöstä riippuen 3,2 ml puteli kestää pari-kolme kuukautta. Itse käytin vain yläripsiin ja sitä riitti lähemmäs neljäksi kuukaudeksi.
 
Nutraluxe lash
Plussat:
+ Tulokset alkaa näkymään neljän-viiden viikon käytön jälkeen.
+ Ripsistä tulee tuuheat ja taipuisat.
+ Helppo levittää ripsien tyveen eyelinerin tapaan pienellä sudilla.
+ Riittää kun käyttää vain aina ennen nukkumaan menoa.
+ Ripset kasvaa tasaisesti yhtä pitkiksi.
+ Seerumista ei jää ikävää kuivunutta jälkeä, toisin kuin neuLashista.
+/- Hinta. Puolet halvempi kuin neuLash. Itse tilasin citydealin kautta, jolloin 3 ml puteli maksoin reilu 40 €. Ei ole kokemuksia muista myyjistä.

EDIT: Nutraluxea pystyy nyt tilaamaan myös Nelly.comista ja siellä 3ml tuubin hinta on 107,50€. Ei siis sittenkään halvempi kuin Neulash.
Miinukset:
- Pitkän käytön jälkeen huomasin luomissa herkkyyttä ja punaisuutta.
- Ripsistä ei tule yhtä pitkät kuin neuLashista.

Wet n' Wild Megalash (seerumi + mascara)
Plussat:
+ Halpa hinta. Reilu 24 € Nelly.comista ja mukana tulee vielä musta mascara.

Miinukset:
- Seerumia tulisi käyttää kahdesti päivässä.
- Seerumi levitetään sudilla suoraan ripsiin. Vaikea levittää ja jos osuu vähänkin liian lähelle sisäluomea, kirvelee todella paljon.
- Mukana tullut mascara on käsittämättömän surkea :D

En voi sanoa Megalashin tuloksista vielä pahemmin mitään, koska olen ehtinyt käyttää sitä vasta parisen viikkoa. Olen kyllä lukenut positiivisiakin tuloksia, joten uskoisin sen kaikesta huolimatta toimivan odotetusti.

Kokemuksethan on tietysti täysin henkilökohtaisia, mutta itse tykkään enemmän noista eyelinerin tapaan levitettävistä seerumeista. Valitsisin ehkä mieluiten Nutraluxen tuuheuden ja kaarevuuden takia, mutta tosiaan pitemmän käytön jälkeen luomet alkoivat olla jo todella herkät. Ehkä pitemmän tauon jälkeen sitä voisi taas käyttää uudestaan. NeuLashilla tosiaan tulee näkyvimmät tulokset, mutta se on taas ihan siitä kiinni mistä tykkää. Kohtuus kaikessa! Kaverit ainakin huomas neuLashin aiheuttamat mielettömän pitkät kulmaripset. Tässä tapauksessa on varmaan pakko myönnettävä, että hinta vastaa laatua, eli jos maksat enemmän saat parempia tuloksia.

Is this the real life? Is this just fantasy?

Meikän loma alko viimein. Jännittävää aamulla olla kerranki se joka jää sänkyyn makoilemaan, kun toinen lähtee pakertamaan sorvin ääreen, toisin sanoen kouluun. Nyt kun sitä aikaa kerrankin on paljon, ni pää lyö tyhjää eikä meinaa keksii mitään tekemistä. No kyl se tästä lähtee viel käyntiin.
Ajattelin aloittaa kynsilakkakuvioiden tekemisen harjoittelun. Kaikki kamat jo valmiina pöydällä.
Pohjalakaksi valitsin Kreetalta saadun ihanan neonpinkin lakan.
Näyttää kuvissa joltain aivan muulta kuin pinkiltä, mutta anyway. Päätin kokeilla ranskalaisesta manikyyrisetistä valkoista jämälakkaa ja petyin. Kaivelin esiin Colour me!-blogin tutorial videon konad laattojen käytöstä ja haa haa löysinpäs syyn pettymykseeni. Kuvioiden tekoon tarviikin Konadin omaa erikoislakkaa! Pyöh se jäi sitten siihen. Pitänee pistää moinen tilaukseen jostain.
Voi tylsyys, aina mulle käy näin. Nyt jää sitten Konad "printtien" fiilistely tuonnemmalle.

20. tammikuuta 2012

Sataa sataa lunta vaan....

No nyt sitä lunta riitää ja tulee koko ajan vaan lisää. Kohtuus kaikessa...

18. tammikuuta 2012

Will you still love me tomorrow?

Ihme kääpiön käsi mulla ja broidin vanha abihuppari :D
Käytiin tänään Oskun kanssa pitkällä lenkillä ja kuvailin samalla vähän ihanan lumisia puita ja sen semmoista. Pitää vähän muokkailla niistä valotukset ja kontrastit kuntoon. Just nää tämmöiset lumiset maisemat viehättää mua talvessa ja siksi siitä tykkäänkin.

Ukko oli taas myöhään koulussa, ni tylsyyksissähän se kamera jäi käteen ja leikin vähän meikeillä.
Onneks huomenna on jo torstai ja sit PERJANTAI! Viel pitäis jaksaa kaks pitkää työpäivää. Huoh.

24+1 h ?

Ei vitsi, heti ku mulla ois jo valmiina montaki postaus ideaa, ni aika ei vaan yksinkertaisesti riitä. Tarttisin nyt taas päivään sen muutaman lisätunnin. Onneks ens viikolla on loma niin pitäis olla aikaa vähän enemmän. Muitakin asioita tapahtuu, nimittäin iskä tulee perjantaina Suomeen. Viimeks se oli siis Suomessa joskus kesällä. Sit ens viikolla on meikän synttärit, ja vaikka vannoin olevani pitämättä mitään erityistä "get togetheriä", niin enköhän mä taas keksi jotain. Tai oikeestaan sitä jotain vähän niinkuin toivottiinkin jopa. Jos kaikki menee putkeen ni lähetään kaveriporukalla ens viikolla mökille vähän rellestämään, kun kaikilla on KERRANKIN samaan aikaan vapaa viikonloppu :D

Vai että sellasta.

Eilen säikähdin ihan sikana kun lähdin Oskun kanssa ulos. Oltiin just kääntymässä meiän pihasta siihen kävelykadulle, kun sieltä tulee vastaan semmonen papparainen ison mustan (mahdollisesti labbis) koiran kanssa. Osku vähän pelkää mustia koiria hämärässä ja se sit tietty säikähti sitä niin et alko haukkumaan ihan täysiä sille. Se papparainen luuli, että Osku on joku hirveen ilkeä ja äkäinen koira, ja tokaisin siihen, että ei kun se on vasta pentu. No jäätiin siihen odottelee, että ne menee ohi, ni se pappa päästi sen koiran haistelemaan Oskua ja yhtäkkiä syntyi ihan kauhea tappelu ja Osku alkoi kiljua ihan hulluna peloissaan ja ei tiennyt miten suhtautua. Se pappa vaan tokaisi siihen, että "oho vähän säikähti", kun mä jäin siihen yksin kiljuvan koiran kanssa. En tietenkään alkanut säälimään Oskua vaan odottelin hetken, että se rauhoittuu ja lähdin viemään sitä äkkiä tarpeilleen. Huomasin, että jostain syystä Osku ravisteli kokoajan päätään ja että sen kaulasta roikkui isoja tuppoja irtokarvaa. Voi meiän pientä :(
Onneks en löytänyt mitään haaveria mistään ja pian koko tilanne jo unohtuikin. Mitä luultavemmin siitä mustasta koirasta jää Oskulle traumoja, mutta toivotaan parasta.


15. tammikuuta 2012

Lähetyksiä, lähetyksiä

Mulle saapui taas vähän aikaa sitten paketti Nelly.comista. Tällä kertaa tilasin vaatteiden sijaan vähän kynsiin liittyviä asioita.
Tuon hopean hilelakan tilasin ihan vaan tuon kauniin putelin takia (ihan oikeesti!) ja punaista hilelakkaa olenkin jo etsiskellyt. Se ois ollu joulun alla ihan kiva, mut eiköhän se käy muinakin vuodenaikoina.
Sitten halusin myös kokeilla näitä Konad laattoja, kun ne tuntuu nyt olevan niin suosittuja.
Lisäksi tilasin testiin taas uuden ripsienpidennysseerumin. Ajattelin testailla ihan jo sitäkin, että miten paljon hinta vastaa laatua. Olen nyt siis kokeillut jo kahta eri seerumia ja tämä olisi nyt kolmas. Voisin tehdä näistä sitten sellaisen arvioivan analyysipostauksen.
Luvassa siis myöhemmin Konad laattojen testailua amatöörin näkökulmasta ja ripsienpidennysseerumien arvostelua.

13. tammikuuta 2012

Herrrrkullista katsottavaa

Tänään tuli taas postissa meitsin cdon.com tilaukseni. Joku aika telkusta tuli elokuva nimeltä Zodiac. Laitoin sen nauhalle(siis digiboksille. Ei kai kukaan enää mitään videolle nauhoittele :D), mutta jostain syystä nauhoitus oli loppunut liian aikaisin ja mua ärsytti niin sikana ku en nähny sitä loppuratkaisua. Mun oli sit pakko ettiä se cdon.comista ja laittaa äkkiä tilaukseen. No se onneksi sattuikin olemaan ihan superalennuksessa(blue-rayna hintaan 9,95) silloin. Satuin huomaamaan myös tarjouksen 2 DVD:tä hintaan 9,95€ ja nappasin sieltä Sherlock holmesin, että voisin mennä katsomaan sen jatko-osan leffaan. Olen kyllä nähnyt sen ekan, mutta en vaan yhtään muista mitä kaikkea siinä tapahtui. Lisäksi valitsin hassun hauskan Laskettu aika leffan. Huomasin sitten vahingossa valinneeni kolme leffaa, joissa kaikissa näyttelee Robert Downey Jr. Ei sillä, olenhan fanittanut kyseistä heppua jo aikoinaan Ally McBealeja seuratessani.

Mistä päästäänkin varsinaiseen herkulliseen aiheeseen; miehet :)

Mulla on varsin omituinen maku. Tykkään ihan sikana nörteistä ja ujoista pojuista. Ne jotenkin herättää enemmän tunteita kuin ykskään täydellisen vartalon omaava komistus köriläs. Ei niissäkään tietty mitään vikaa.
Ah niin ihanan sekopää Robert Downey Jr.
Adam Brody valloitti sydämmeni jo OC:n aikoina, mutta erityisesti elokuvassa In the land of women.
Shia Labeouf on aina jossain hölmössä ja vähän sorretussa roolissa. Tykkään tykkään.
Jim Parsons, rakastan nörttejä.
Rubert Grint. Jostain syystä ihastun aina enemmän niihin päähenkilöiden kavereihin.
Jeffrey Donovan. Ihana hymy flirttailee katsojalle Burn Noticessa.
Taylor Lautner teki twilight kirjojen lukemisesta entistäkin nautinnollisempaa.
Charlie Hunnam. Toisinaan ihastun myös pahiksiin. Erityisesti pitkähiuksisiin karvanaamoihin :D
Ewan McGregor. Ikuinen rakkauteni kohde sitten Moulin Rougen <3
Ryan Reynolds. Älkää antako tuon herkullisen vartalon hämätä. Ihastuin häneen jo 10 vuotta sitten kun näin ensimmäisen kerran Kaksi kaveria, tyttö ja pizzapaikka-ohjelmaa. Siinähän se nimenomaan oli joku hölmö "nörtti". 

Nyt voiskin painua pehkuihin, jos joku näistä herroista vaikka sattuis ilmestymään mun uniin * ^.^ *

12. tammikuuta 2012

Uudelleen löydetty vanha suosikki

Löysin taas pitkästä aikaa yhden suosikki artisteistani. Se on sellanen mitä ei juurikaan kuule radiossa, mutta on silti ihan aktiivisesti levyjä tuottava astisti. Kyseessä on siis ihanan kaunisääninen norjalainen Maria Mena.
Vasta nyt tajusin kuunnella Spotifysta Maria Menan uusinta albumia Viktoria, joka on ilmestynyt jo vuonna 2011. Ihastuin taas ihan totaalisesti! Aikoinaan tuli kuunneltua Another Phase ja White turns blue albumeita niin paljon, että osasin kaikkien biisien sanat ulkoa.

Uudelta Viktoria levyltä ihastuin toistaiseksi eniten tähän biisiin, My heart still beats:
Ah, niin kaunis ääni.

11. tammikuuta 2012

No ne GT:n vaatteet!

Ukko on tänään myöhään koulussa, ni minä sitten tylsyyksissäni kuvailin vähän enemmän niitä Gina Trigotista tulleita vaatteita. Näyttää varmaan siltä, etten ois ikinä saanu uusia vaatteita, mutta tosiaan oli vähän tylysee. Ostin siis kahdet leggingsit, t-paidan, alustopin, yöhousut ja paidan, ponchon, vyön ja säärystimet.
Alustoppi ja säärystimet
Pantteripaita
Poncho, joka vaan näytti niin hurjan söpöltä, että oli pakko ostaa. Vielä kun "osais" käyttää sitä :D
Ja sitten vielä se vyö. Sen voi käytännössä kietaista päälle ihan miten vaan haluaa. Laitoin sen vaan tuohon ponchon päälle kaksinkerroin ympäri.

Että sellasta. Leggingsit oli ihan perus. Toiset on sellaiset tummansiniset ns. farkkukuviota ja toiset ihan vaan tumman harmaat. Yökkäripyökkärit fiilistelinki jo kun pohdiskelin tätä shoppailuintoiluani aiemmin.