2. toukokuuta 2012

Vappu '12

Tuntui, että tuo vappu ois kestäny ihan tajuttoman pitkään. Maanantaina duunin jälkeen vähän treenasin ja kävin sit suihkussa. Tehtiin ruokaa ja häsättiin jotain ja aloin laittautumaan illan rientoja varten. En oo koskaan ennen ollu Vappuaattona stadissa, enkä varsinkaan lakki päässä, niin sovittiin sitten kaverin kanssa, että laitetaan molemmat lakit. Vietiin vielä eka Osku mummolaan ja sit lähettiin kohti stadia.

Keskustassa sitten tavattiin kaveri hillumassa jossain siinä Kiasman holleilla ja chillailtiin siinä jonkun aikaa. Pian sit lähettiin käppäilee ruttopuistoon ja oltiin sielläkin ihan vaan hetki. Siitä sitten Espalle ja siellä me törmättiin ihan sattumalta meiän toisiin kavereihin, jotka meiän itseasiassa pitikin tavata sinä iltana. Seisoskeltiin siinä taas hetki kunnes meiän piti käydä bajamajassa. Siinä aikamme jonoteltuamme, ne toiset kaverit sit lähti vaan jonnekki ja me sit jäätiin hengailee sinnne torille. Pyörittiin taas ympäriinsä ja päätettiin käydä Subwayssa syömässä. Sen jälkeen tavattiin pari muuta kaveria ja jotenki ajauduttiin Kaisaniemenpuistoon.

Seisoskeltiin siellä varmaan johki puoleen yöhön asti, kun me sitten aateltiin kaverin kanssa lähtee johki baariin tanssimaan. Kaikottiin sit siitä muusta porukasta kahdestaan ja mentiin Hiileen, kun ne jakeli jotain flaiereita sinne keskustassa. Se oliki ihan tyhjä ja häivyttiin samantien sieltä pois. No sit oltiin menossa Namuun, mut ei jaksettu jonottaa ja oltiin jo epätoivoisena menossa Aleen, mut päätettiin sit mennä The Rocksiin. Sinne ei ollukkaan yhtään jonoo ja me vaan marsittiin suoraan tiskille hakemaan juotavaa. Siinä me sit rupateltiin ja katteltiin biljardin pelaajia ja pian loput kaverit tuli kans sinne. Siinä vaiheessa oltiin jo niin kuosit et onneks ei tullu otettuu kameraa mukaan :D

Lopuks ajettiin viel snägärille ja sieltä sit himaan. Olin viel sen verran kuosit et halusin kattoo viel hetken telkkaria, mut lopulta sammuinki aikas nopeasti ja painuin nukkumaan. Vappupäivänä oli tarkoitus alottaa grillaaminen suht ajoissa, mut aloteltiin siinä kahen-kolmen aikaan vasta.

Vappupäivänä olikin ihan mielettömän hyvä sää ja meillä oli tosi mukavaa pihalla grillatessa ja syödessä hyvää sapuskaa.

Niin muuten. Kyllä mä sit jaksoin leipoa niitä munkkejaki. En vaan ehtiny ottaa niistä kuvaa sillon kun ne oli sokeroitu, kun ne jo hävis parempiin suihin. Hyvä vaan jos maistui :)

Toivottavasti muillakin oli railakas ja ihana Vappu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti