30. heinäkuuta 2012

Sinkkuelämää

Ensimmäinen kokonainen 8 tunnin työpäivä takana ja Osku oli ollut tosi nätisti yksin kotona. En ainakaan ole vielä löytänyt mitään tuhon jälkiä. Olettaisin Oskun vain nukkuneen tai tuijotelleen ikkunasta ulos sinä aikana, kun olen ollut töissä.

Tämä "sinkkuna" olo on kyllä suht ankeaa. Piti tänään käydä hakemassa se yksi CDON.comin paketti postista ja milläs muullakaan kuin pyörällä hurautin tuosta Kontulan ostarille. Kävin vielä samlla reissulla kaupassa ja voi kuinka hankalaa onkaan tunkea isoa pahvilaatikkoa kangaskassiin, kun on vain kaksi kättä, eikä ole sitä toista pitämässä sitä kassia ylhäällä. Aikani taisteltuani pääsin pyöräilemään takaisin kotiin yhden jauhelihapaketin, munien ja piimän kera. Sen enempää en reppuuni saanut tungettua. Yhtäkkiä aloin tuntea hirmuista respectiä äitiäni kohtaan joka asuu yksin pyörämatkan päässä kaupoista yms. Hänkään ei siis aja autoa.

No mutta. Tällä kertaa CDON.comin pakettini sisälsi teemaan osuvasti Sinkkuelämään 1-6 tuotantokaudet DVD-boksin vaihtoehtoisine loppuineen ja extroineen.
Oon nähny Sinkkuelämään ainakin kolme kertaa alusta loppuun kokonaan ja lisäksi satunnaisesti eri jaksoja. Enkä ole vieläkään kyllästynyt näihin ihaniin naisiin. Tietysti omistan myös molemmat elokuvat, joita tästä samaisesta sarjasta on tehty. Nekin katsottu muutamaan kertaan :D

Tämän lisäksi tilasin Mikko Herrasen esikoislevyn. Niinkuin olen monesti täälläkin jo sanonut, että haluan tukea suomalaisia artisteja ja yrityksiä, enkä suinkaan lankea piratismiin.
Mikko Herrasen musiikki on just sellaista ihanaa melankolista rockia, josta pidän. Jotenkin siitä tulee mieleen vähän jopa Queen of the Damned-elokuva. Mutta huomaa, että vaikutteita on monelta suunnalta, nimittäin mitä nyt olen kerran kuunnellut jo levyn läpi, niin joku biisi kuullostaa Ylpöltä ja joku toinen taas Turmion Kätilöiltä. Mikä ei siis yhtään haittaa, koska pidän molemmista. Ja ei sovi unohtaa, että hänhän on ihan itse säveltänyt ja sanoittanut kaikki biisinsä, mitä arvostan suuresti. Kuunnelkaapa ihmeessä. Olis hienoa nähdä kyseinen herra livenäkin esiintymässä.

Ja jotta en olisi aina vain esittelemässä turhia ostoksiani, niin tässä pikapäivitys puutarhastani. Kuvassa sipulin kukka.
Osa herneistä on jo syötävän kokoisia. Ja voi että ne on kyllä mehukkaita ja maukkaita. Jopa kuoret pystyy syödä!
Nämä pienet on todella mehukkaita. Yleensä pienet on parempia kuin sellaiset jättimäiset, mutta kuivat.
Porkkanatkin on jo kohta ihan syötävän kokoisia. Parasta on just vastanostetut tuoreet porkkanat, joita yleensä löytyy vain toreilta ja tietty Antin mummin mökiltä :) nam nam.

Tomaatit ei ole kasvaneet. Muutama hassu kukka niissä on, mutta jos ilmat alkaa paljonkin viilenemään, niin ei niistä paljoo mitään ole tulossa. Tomaatit tarvitsee aurinkoa saadakseen sen kauniin punaisen värinsä. Noh ens kesänä taas uusiksi.

Nyt Biggest Loserin pariin. Heips!

4 kommenttia:

  1. Herrrrrkullisen näköstä! Ootas vaan ku käyn teijän kasvimaan kimppun! ;) Enää muutama päivä ensimmäisen viikonlopun hauskanpitoon, jotenka elähän muruseni synkistele siellä!! ~K~

    VastaaPoista
  2. hehheh, ellen ehdi napostella kaikkia herneitä ja porkkanoita ennen sitä :D No ei, säästän sulle pari ;)

    VastaaPoista
  3. "vaihtoehtoiset loput" ? :DDD miksi mä olen ostanut oman SATC-boxini ensimmäisessä myyntiaallossa vuosia sitten, ei siinä oo mitään vaihtoehtosia loppuja, extroja saati sitten edes suomenkielisiä tekstityksiä! :D

    VastaaPoista
  4. heheh, joo mä tiesin, että kuudes tuotantokausi DVD:llä sisälsi ne vaihtoehtoiset loput, joten mietin pitkään, että keräänkö ne jokaisen tuotantokauden erikseen, kun siinä boxissa ei sitä ennen ainakaan ollut. Nyt huomasin, että ne extrat on mukana tuossa boxissa ja pakkohan se oli heti ostaa :D

    VastaaPoista