20. joulukuuta 2012

DIY Jumpin-haalari

Tein noin vuosi sitten itse oman Jumpin haalarin Marimekon työmiehenhaalari-ohjetta soveltaen. Ohje oli niin helppo, että tällainen amatöörikään ei pysty epäonnistumaan siinä. Tein kyseisen ohjeen avulla taas uuden haalarin, joka menikin sitten äitilleni joululahjaksi. Haluaisinkin nyt siis kirjoittaa kyseisen ohjeen kuvien kera myös tänne, jos siitä olisi vaikka jollekkin toisellekkin yhtäpaljon iloa kuin minulle. Let's see.
DSC_0002DSC_0003
Ohje ja kaavat löytyvät siis Surrur - Tee oma Marimekkosi kirjasta, josta löytyy myös paljon muita kivoja ohjeita.
DSC_0004
Kankaat löysin parisen kuukautta sitten Eurokankaan tilkkulaarista noin parilla kympillä.
DSC_0005
Kaavat mulla oli jo valmiina piirrettynä ja leikattuna edellisen haalarin teosta. Piirsin kaavat kaksinkertaiselle kankaalle ja leikkasin ne irti. Surrur-kirjan ohjeissa on mukana taskujen ja kaulusten kaavat, mutta minä en tarvinnut niitä tähän. Ainoastaan huppua varten käytin jonkun random hupparin hupun kaavaa. Kun kaikki kappaleet on valmiit, aloitetaan ompeleminen.
DSC_0006DSC_0007
Ompelu aloitetaan yksinkertaisesti olkapään saumoista. Ite käytin ompeluun saumuria, koska mun ompelukone ei oo mistään ihan parhaimmasta päästä ja saumurilla tulee siistimpää jälkeä. Tuo teddycollegekangas ei pitäis pahemmin purkautua, joten saumurin tai siksakin tekeminen ei ole välttämätöntä.
DSC_0008
Seuraavaksi ommellaan hihakappaleiden takasaumat, mutta vain takasauma.
DSC_0009
Seuraavaksi ommellaan hihakappaleet kiinni olkasaumoihin. Olkasauman pitäis olla just, eikä melkein oikean mittainen (riippuen toki saumanvarauksista).
DSC_0010DSC_0011
Sitten tulee se ns. hauska osuus, mikä mua ainakin ihmetytti ekalla kerralla tässä ohjeessa. Eli ommellaan vaan pitkää suoraa hihansuun päästä lahkeisiin asti. Eli koko kyljen mitalta. Pitkä matka pelkkää suoraa. Nyt onkin käytännössä jo puolikas haalaria valmis.
DSC_0012
Seuraavaksi ommellaankin sitten molemmat puolikkaan yhteen, eli takakeskisauma. Samalla ommellaan myös etukeskisauma kiinni samaan putkeen. Mä tajusin sen itse vasta jälkikäteen, niin se etusauma näkyy tässä seuraavassa kuvassa vielä auki.
DSC_0013
Seuraavaksi ommellaankin haarat kiinni, eli taas pelkkää suoraa lahkeen päästä toiseen lahkeeseen.
DSC_0014

Sitten haalari onkin jo melkein valmis. Tässä vaiheessa jokainen saa itse päättää mitä modifikaatioita haluaa omaan haalariinsa vielä tehdä. Minä lisäsin tähän ainakin vielä hupun, vetoketjun, resorit ja etutaskut.
DSC_0015
Taskuihin otin mallia Antin hupparista ja ompelin ne sitten tuohon haalariin kiinni ennen vetoketjun ompelua.

Eihän vaikuttanut liian vaikealta :D Tähän perushaalariin menee varmaan joku parisen tuntia aikaa. Sitten jos haluaa vielä hupun ja taskut ja muut hienoudet, niin voi mennä tunti-pari lisää. Tämä ohje on mun mielestäni ainakin ihan superhelppo. Yleensä varsinkin hihojen kanssa voi olla vähän ongelmia, mutta tällä ohjeella siinäkään ei voi epäonnistua.

Esittelen valmiin haalarin vielä tänään myöhemmin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti