28. joulukuuta 2012

Joululoma

Mun joululomani oli vain viiden päivän mittainen, mutta olipahan edes jotain :)

Lauantaina tavattiin kavereita ja lähdettiin yhdessä katsomaan Raskasta Joulua Nosturiin. Oltiin aiemmassa näytöksessä, ettei olis niin tungosta, mutta olihan siellä porukkaa ihan kattoon asti siltikin.
2012-12-22-306
En saanut otettua oikeen hyviä kuvia tällä kertaa. Oltiin aluksi yläparvella anniskelualueella, mutta mentiin sitten jossain vaiheessa sinne alakertaan ryysiksen keskelle. 2012-12-22-308
Antony ei ollut tänä vuonna ollenkaan, joten hänet oli korvattu Ari Koivusella. Marco Hietala onkin jo vanha tuttu, mutta muut olikin mulle sitten vähän tuntemattomampia. Ainiin olihan siellä tuo Teräsbetonin Jarkko Ahola. Sen korkeaa sukkahousuheviääntä ei voi olla tunnistamatta :D

Kuultiin taas kaikki parhaimmat joululaulut, kuten Varpunen joulu aamuna ja mitä näitä nyt on. Ave Mariakin tuli siinä varmaan viimeisenä ja mulla pyörii vieläkin päässä se "hupsis tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli"- biisi päässä :D Enkä osaa siitä edes yhtään tuon enempää, niin se on ehkä ärsyttävin korvamato ikinä.

Keikan jälkeen mentiin keskustaan syömään paninit ja rupattelemaan mukavasti yksien sidukoitten ja oluiden kera. Päästiin me vielä onneksi illan vikalla metrolla kotiin, niin ei Osku huolestunut liikaa ja tuhonnut kaikkea meidän omaisuutta pieneksi muruseksi.

Sunnuntaina valmistauduttiin jouluun ja paketoitiin vielä viimeiset lahjat kuusen alle.
osku lahjan sai
Osku toimikin virallisena lahjavahtina, ettei kukaan vaan pääse pihistämään sieltä yhtään lahjaa ennen jouluaattoa.

Käytiin viemässä lahja myös Krisulle ja tytöt saatiin hämättyä sopivasti Oskun valloittavalla persoonalla. Osku olikin jo melkein kuin kotonaan siellä, kun oli vaan saanut tutkittua ensin kaikki paikat. Sunnuntaina mentiinkin sitten ajoissa nukkumaan, sillä aatosta oli tulossa pitkä päivä.

Aattoaamuna heräsin varmaan jo puol ysiltä. Laitoin tietysti heti Joulupukin kuuman linjan auki ja koitin herätellä samalla Anttia. Käytiin hakemassa mutsi meille joulusaunaan ja laitettiin samalla riisipuuro valmistumaan. Myös veljeni ja hänen avopuolisonsa tulivat piipahtamaan meillä lahjoja tuomassa. Osku toimi taas yleisenä viihdyttäjänä sillää aikaa, kun me oltiin saunassa. Osku saikin kaksi erittäin hienoa lelua lahjaksi ja esitteli niitä oikein innoissaan myös kaikille muillekkin. Saunottuamme ja puurot nautittuamme (Antti sai mantelin pyööh) lähdimme hakemaan Antin pappaa Vuosaaresta ja vietiin samalla äitini takaisin kotiin. Sitten suunnattiinkin jo Oulunkylään Antin porukoiden luokse. Siellä saatiin taas lisää lahjoja ja massut täyteen kinkkua ja kaikenlaisia ihania jouluruokia. Ostettiin Oskullekkin Joulun kunniaksi vähän hienompaa safkaa kuin perus nappulat.

Vatsat pyöreinä palloina vierimme hetkeksi ruokalevolle, kunnes oli taas aika vieriä takaisin ruokapöydän ääreen kaffelle ja kakulle. Antin äiti oli tehnyt ihanan maukasta pipariglögikakkua ja sain sen ohjeenkin mukaani, joten täytyypä kokeilla sitä joskus. Se oli superhyvää vaikka kuullostaakin ehkä oudolta. Kaiken sen herkuttelun jälkeen lyllerretiin jo kotiopäin.

Kotona avattiin kaikki viimeisetkin lahjat kuusen alta. Sain paljon kaikkea ihanaa vaikkei, minulla mitään toiveita ollutkaan tänä vuonna. Sain onneksi täytettyä kaikki Antin lahjatoiveet ja tällä kertaa hän taiskin yllättyä niin paljon, että ois voinu pieni tippa linssiin tulla :D Okei ehkä mä oon vaan nii herkkis. Niisk.

Mutta palaillaan taas, mulla on vaikka mitä kerrottavaa ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti