6. helmikuuta 2013

Mummon neliö

Ompas aika taas mennyt nopiaa. Mun viime postaus tais olla perjantailta, kun Osku oli tuhonnut mun kirjan. No tänään tuli postissa uus, mutta on Osku tuhonnut nyt paljon kaikkea muutakin. Kuten yhden sen upouuden kaulapannan ja se on nyt keksinyt hakea joka päivä tuolta meiän "varastohuoneesta" yhden talouspaperirullan ja repiny sen pieniksi palasiksi ja levitellyt ne ympäri kämppää. Nyt kun Antti on ollut pitkiä päiviä töissä, niin Osku on skitsoillut ihan sikana yksinollessaan. Siihen on nyt kuitenkin tulossa muutos.

Kerroin jokunen aika sitten, että Oskun kasvattaja Marisa kysyi meiltä, että haluammeko ottaa erään sijiotuspennun, koska sen alkuperäinen sijoitusperhe ei pysty enää pitämään sitä. No me päästiin hieman taas tutustumaan siihen pentuun lauantain agilitytreeneissä ja me päätettiin, että me voidaan ottaa se meille ns. koekäyttöön. Eli alustavasti meille on nyt sitten tulossa toinen koira! Marisa kyllä sanoi, että jos missään vaiheessa tulee sellainen olo, ettei me enää halutakkaan toista koiraa, niin me voidaan palauttaa se Marisalle. Toivottavasti kuitenkin pärjätään hyvin ja ne tulee Oskun kanssa hyvin toimeen. Se pentu tulee meille perjantaina, joten kerron hänestä sitten tarkemmin söpöjen kuvien kera :)

En tiedä onko kukaan huomannut, mutta mulla on ollut tuolla oikealla reunassa tuommoinen polli, että mitkä aiheet ketäkin kiinnostaa. En varmaan osais painottaa tekstiäni mihinkään tiettyyn aiheeseen enää, mutta on silti kiva tietää mikä kiinnostaa eniten. Äänestäneitä ei ole paljon, mutta hyvä jos 'kaikki menee' ja mun 'koirajutut' ei oo liikaa vaivanneet ketään :D

Myös DIY-jutut kiinnostavat yleensä monia ja koitan kans itse inspiroitua niistä pian enemmän. Aloitinkin taas "uuden" vanhan harrastuksen. Nimittäin virkkaamisen. Mä oon virkannut viimeks noin 20 vuotta sitten. Siis ihan kirjaimellisesti 20 vuotta sitten. Muistan kun mummi opetti mua virkkaamaan ja mä virkkasinkin aina siellä ollessani. No sen jälkeen kun mun vanhemmat eros ja mä en enää käynyt isäni äitillä niin usein, niin virkkailutkin unohtui ja ne oikeestaan vaihtui neulontaan puikoilla.

DSC_0493
Nyt halusin kokeilla jotain aivan uutta ja etsin netistä ohjeen isoäidin neliöiden tekoon. En oo koskaan ennen moista tehnyt, mutta innostuin ideasta, kun näin kaverini tehneen äärettömän söpön torkkupeiton tuommosista neliöistä. Löysin mielettömän hyvä ohjeen Käspaikka.fistä. Alku vähän takkuili, kun olin tottunut pitämään kahta puikkoa kädessä, mutta tokan neliön jälkeen onnistuin jo tekemään ilman ohjeita.
Yllättäen mä vähän innostuin ja kohta mulla olikin jo iso pino isoöidin neliöitä valmiina :D
DSC_0495
No okei iso ja iso, mutta alkuinto ei ole vielä toistaiseksi kadonnut, joten ehkä mäkin saan jonkunlaisen peiton aikaseks. Pahimmassa tapauksessa siitä tulee vaan joku vauvapeitto :D

Mutta tällaista taas tällä kertaa. Mä koitan taas kirjotella vähän enemmän asiaa tänne tai ehkä vähän vähemmänkin "asiaa", ettei vaan katois bloggaamisinto ihan kokonaan. Joten turhiakin turhempia juttuja luvassa. Teitä on varoitettu ;D

2 kommenttia:

  1. voisiksä laittaa nistä sitä ohjetta? iteki oon kova virkkaamaan ja noita on joskus ala-asteella tullu virkkailtua ja ois kyllä hauska kokeilla uusiks.

    VastaaPoista
  2. Tuolta käspaikka sivulta löytyy tosi hyvä ohje osoitteesta http://www.kaspaikka.fi/virkkaus/isoaidinnelio/. Siinä on tosi tarkkaan neuvova videokin, eli kannattaa sieltä katsoa :)

    VastaaPoista