19. toukokuuta 2013

Voitokas päivä tappioista huolimatta

Eilen oli kyllä aivan loistava päivä kaiken kaikkiaan. Vaikka hävittiinkin lätkässä Ruotsille ja Euroviisutkin meni taas ihan munilleen, niin meillä oli kyllä superhauska päivä.

Käytiin aamupäivällä Antin kanssa yhdessä koirien kanssa pitkällä lenkillä. Näytin Antille hyvät paikat missä olen päästänyt koirat vapaaksi juoksemaan ja leikkimään. Saatiin sillä pojista ihan hyvin energiat veks. Mutta eihän sitä kauaa kestänyt, kun pojilla oli taas täydet virrat päällä. Lenkin jälkeen me puhalleltiin vähän saippuakuplia. Antti sai siskoltaan synttärilahjaksi hienoja saippuakuplientekovälineitä ja meiänhän piti heti tietysti päästä kokeilemaan niitä :D

Pojat olivat ihan ihmeissään, että mitä nää on, mutta lopulta pojat olivatkin jo ihan innoissaan ottamassa niitä kiinni.
Poikien leikki näytti niin huvittavalta, että mun oli pakko kaivaa äkkiä kamera esiin.

Romeo säntäili kuplien perässä kuin mikäkin hullu ja meni niistä ihan sekasin. Osku ei jaksanut innostua niin paljoa, mutta yritti hänkin välillä pari kuplaa napata. Romeo ihan hyppi ilmaan saadakseen kuplia kiinni :D Se oli niin hassun näköistä. Osku esitti tyyntä ja katseli vain Anttia puhaltelemassa niitä kuplia.

Ulkona riehumisen jälkeen alkoikin jo Suomi-Ruotsi lätkämatsi. Katteltiin sitä hieman pettyneenä. Yritystä kyllä löytyi, mutta ei vaan mene kiekkoa maaliin. Pyöh. Erätauolle alettiin kokkailemaan kanahampurilaisia. Siihen tuli siis salaattia, chili-tomaatti salaattikastiketta, tomaattia, kanaa, cheddaria, pekonia ja muutama nacho vielä päälle :D Aika miehekäs hamppari tuli, mutta ai että miten hyvää! Ei harmittanut lätkämatsi enää yhtään niin paljon kun oli saanut niin hyvää ruokaa :D :D

Pelin jälkeen me lähdettiin Tainalle kakku-kahveille, koska Tainalla oli eilen synttärit. Taina oli leiponut hienon kakun, mutta ennen kun päätettiin herkutella sitä, lähdettiin vetämään kierros frisbeegolfia. Otettiin siitä parit drinksut messiin ja lähettiin heittelemään kiekkoa joskus siinä kasin aikaan. Aurinko alkoi olla jo aika matalalla, mutta herrajestas, että oli lämmin. Mä oon aina ollu ihan surkee heittämään sitä kiekkoa, mutta hauskaa se on ja en mä nyt voittoa siitä lähde hakemaankaan. Jossain siinä puolessa välissä alkoi kuulua ukkosen jyrinää. Voih sitä mä olinkin jo odotellut perjantaista lähtien. Ukkonen on musta vaan jotain niin ihanaa ja romanttista. Oli kuitenkin vielä sen verran tyyntä, ettei haluttu vielä lopettaa. Ihan loppumetreillä alkoi vähän satamaankin, mutta koska oli niin mielettömän kuuma ja hiki, niin se tuntui vain ihanan raikkaalta siinä vaiheessa.

Päästiin joskus puol yhdeltätoista takaisin kämpille ja juuri sopivasti Suomen esitys Euroviisuista nähtiin kun avattiin telkku. En ollut sitä ennen nähnyt, joten pakkohan se sentään oli nähdä, että tietää mistä puhutaan :D
Katteltiin siinä vielä loputkin esitykset ja syötiin viimein sitä herkullista kakkuakin samalla.

Kun oltiin nähty kaikki esitykset, lähdetiin pikaisesti kotiin katsomaan tulokset. Ei tullut yhtään yllätyksenä, ettei Suomi taaskaan saanut juuri yhtään ääniä. Oliko sillä jopa peräti 13 vai 14 pistettä. Nojaa, en mä nyt ehkä ihan voittajakappaleena sitä Ding dongia pitänytkään.

Mutta kaikista tappioista huolimatta, oli ihan loistava päivä kaiken kaikkiaan. Tänään jännätään vielä Suomen pronssiottelu ja mitähän vielä. Noh sen näkee sitten.

Toivottavasti muillakin on ollut yhtä ihana viikonloppu. Tuolla ulkona on ainakin ihan mielettömän lämmin vaikkei ihan kirkkaalta taivaalta paistakkaan. Meinasin saada jo auringonpistoksen tuossa puutarhassa työskennellessäni. On porkkanat alkaneet jo vähän kasvaa ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti