17. kesäkuuta 2013

Kotkan näyttelyt

Päivät on kulunut hirmuista vauhtia, kun jatkuvasti on ollut kiire johonkin. Mullakin alkoi viimein loma ja heti ensimmäisenä vapaapäivänä oli herätys klo 5.50, kun lähdettiin puol seiskalta ajelemaan kohti Kotkaa. Meitä oli matkassa neljä handleria ja viisi koiraa, joten niiden lastaamiseenkin meni hieman aikaa, ennen kun päästiin matkaan.

Kotkassa oli siis koiranäyttelyt, johon myös meiän pojat oli ilmoitettu. Lagottoja oli muistaakseni yhteensä 25, joten kilpailua tosiaan oli. Meiän koirilla ei ollut tällä kertaa hyvä päivä. Katsoin vaan kauhuissani kentän reunalta, kun Romeo hyppi ja venkuloi Marisan hihnassa, kuin mikäkin kauhukakara. Mutta ei tuntunut olleen ihan paras päivä toisillakaan. Tuomari taisi olla vähän liian iso ja pelottava, kun monen muunkaan koirat eivät meinannet suostua seisomaan kunnolla tuomarin tarkastellessa niitä. Valitettavasti mulla ei ole koko reissusta yhtään kuvaa, koska jätin suosiolla järkkärini kotiin enkä ehtinyt pokkarianikaan kaivaan esiin repun pohjalta. Lagottojen vuoro kehässä alkoi jo klo 10. ja urokset ovat yleensä aina ensimmäisenä, niin meidän vuoro oli nopeasti ohi.

Romeo sai Erittäin Hyvän ja oli luokkansa neljäs. Arvostelu oli seuraava:
"Developing, good size for age. Broad & compact. Good head proportions. Good expressions. Broad & stable back. Good angulation. Needs better balanced front movement. Elbows a bit turn out. Good coat texture. Good temperament."

Kerrankin oli arviointilappu kirjoitettu selkeällä englanninkielellä :D Osku sai myös EH:n ja oli luokkansa kolmas. Arvostelu oli seuraava:
"Small, still in developing. Too much female expression. Good head proportions. Enough straight back. Good angulations. Still need better balanced movements. Good coat & temperament."

Ihan ymmärrettävät kommentit. Jotkut tykkää isommista ja jotkut tykkää ruskeista jne. Tämä tuomari tykkäsi selkeästi isommista koirista. Tuli sentään EH.

Lauantai menikin sitten aika pitkälti siellä Kotkassa. Pääsin kotiin joskus kolmen jälkeen. Pistin vaatteet ja kengät samantien pyykkikoneeseen, koska se näyttelyalue oli hiekalla ja siellä oli lätäköitä siellä täällä, joten vaatteet olivat ihan täynnä koirien kuraisia tassunjälkiä. Ei kiva. Suuntasin itsekin kylpyyn. Olin sen verran poikki, että lyysähdin loppupäiväksi sohvalle ja nukahdin katsellessani Forrest Gumpia. Siinä ehkä maailman paras elokuva ikinä <3

Sunnuntaina heräsin aikasin ja päätin leipoa kääretorttua.
Kääretorttutaikina on superhelppoa ja nopea tehdä. Täytteeksi laitoin kaapista löytyneen lakkahillon ja vielä vähän kermavaahtoa päälle. Ai että tuli maukasta. Antti tuli iltapäivällä krapulaa potien kotiin ja ehti hädin tuskin yhden palan torttua maistaa, kun paineli jo nukkumaan. Hän oli siis ollut viettämässä kaverinsa polttareita koko lauantaipäivän ja yön.

No mun lomani onkin tähän asti muodostunut pelkistä sadepäivistä, joten mä olen vain lähinnä katsellut elokuvia digiboksilta. Jes kerrankin on aikaa vähän tyhjentää sitä. Siellä on vanhin nauhotus jostain vuodelta 2010.

Tänään Romeo lähti aikaisin aamulla Ninan mukaan johonkin kesäkoiraleirille ja me jäätiin Oskun kanssa kahdestaan kotiin. Meikä tylsyyksissäni sitten päätin pistää Oskun turkin kesäkuntoon.
Harjasin ja trimmasin ja pääsin viimein käyttämään mun uusia hienoja saksiani. Ostin ne viimeksi Helsingin näyttelyistä ja ne maksoi lähemmäs sata euroa. Auts. Mutta hyvät ovat! AInakin paremmat kuin nuo mun vanhat minisakset :D

Osku ei ollu yhtään poseeraustuulella tänään.
Päähän jätin vielä tuon leijonan harjan, koska se kasvaa vähän muuta karvaa hitaammin ja mulla olis viel tarkoitus ilmoittaa pojat elokuun erkkareihin. Toivottavasti en leikannut ihan liian lyhyeksi. Saatoin vähän innostua, kun ne sakset oli vaan niin hyvät :D

Nyt me painutaan treenaamaan ja sen jälkeen ruuanlaittoon ja ah niin ihanan läskiohjelman (Biggest Loser) pariin. Varma kesän merkki kun telkusta tulee Biggest Loser :D:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti