14. heinäkuuta 2013

Grillailua ja altaalla loikoilua

Viime kerrasta onki sitten taas aikaa. No höh.

Eilen oli ihanan kuuma päivä ja meillä oli kerrankin ihan tyhjä viikonloppu. Ei tarvinnut lähteä yhtikäs mihinkään. Käytiin kaupasta hakemassa vain grillausainekset ja ajateltiin chillailla kotona. No lopulta siinä kävikin sitten niin, että Aino tuli tekee meille marinadin grillivartaita varten ja Taina tuli meille hengailemaan altaalla ja ottamaan mun kanssa aurinkoa :D Oikein mukava lauantai siis.
Antti ja Aino pisti meille kasaan taas sellaiset herkut ettäh!

Me sitten Tainan kanssa katettiin meille pöytä valmiiksi.

Antti koki great successin, kun naapurin setä huuteli työmaalta, että riittäiskös sitä ruokaa heillekkin, kun tuoksu on niin valtavan hyvä. Antti on meinaan suunnitellut tätä "naapurin kiusaamista" heti siitä lähtien kun he alkoivat rakentaa tuohon ihan meidän aidan viereen. Kostosuunnitelma toimi siis :D Ei sillä, on tuo naapurin setä ihan mukava, mutta ne rakennustyömaan äänet ei aina oo niin mukavia.

Meillä oli kyllä taas niin täydelliset setit, että kiitos vaan Ainolle ja Tainalle, että autoitte syömisessä :D Sitä ruokaa tuli taas tehtyä koko armeijalle.

Tänään ei tarvi taas tehdä mitään, mutta ehkä me kuitenkin taas keksitään jotain. Nyt oon kyllä onneksi saanut taas kaikki univelat nukuttua pois, kun ei kerrankin tarvinnut herätä ajoissa laittautumaan tai valmistautumaan muuten vaan johonkin lähtöön. Mutta joo ei mulla tällä kertaa muuta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti