20. elokuuta 2013

Vilnius, Lithuania

Perjantaina tosiaan lähdin sitten sinne Liettuaan käymään. Löysin halvalla lennot, mutta ne oli tosin Riikan kautta. No kokemushan sekin. Lensin siis ensimmäistä kertaa yksin lentokoneella. Lähdin perjantaina mukavassa auringonpaisteessa kohti bussipysäkkiä ja otin bussin kohti Helsinki-Vantaata. Siellä sitten tein mukavasti kännykällä lähtöselvityksen ja astelin turvatarkastuksen läpi kansainväliselle alueelle. Siitä se seikkailu sitten lähti.

Saavuin sopivasti aikataulussa Vilnaan ja rakkaani oli siellä ihanasti vastassa. Oli käynyt oikein kaupassa hakemassa meille evääksi nektariineja, leipää ja Nutellaa :D Kentältä me sitten lähdettiin bussilla kohti meiän hotellia.
Ostin meille kahdeksi yöksi kahden hengen huoneen parisängyllä Radisson Blu Hotellista. Suorastaan järkytyin, kun se hotelli oli semmosella pilvenpiirtäjä alueella :D Ei Suomessa vaan oo niin korkeita taloja juuri yhtään. Dropattiin kamat hotellille ja vaihdoin kevyemmät vaatteet päälle, koska SIELLÄ OLI KUUMA! Liettuassa oli tosiaan vielä ihan kesä. Ihan totta puhuvat uutisissa, ettei Suomeen kannata tulla enää elokuussa. Liettuassakin on lämpimämpää :D

Käytiin illallistamassa hotellimme lähellä olevassa ostoskeskuksessa. Syötiin isot pitsat ja masut täysinä ryömittiin takas hotellille nukkumaan, sillä seuraavana aamuna olisi aikainen herätys.
Aamupalan jälkeen otettiin taas paikallinen bussi Antin toiselle hotellille (jossa hän siis majoittui työmatkansa ajan työantajan piikkiin) ja hypättiin noin 20 muun insinööriopiskelijan kanssa turistibussiin ja matkattiin kohti Trakaita.
Trakaissa me saatiin aluksi viettää hieman omaa aikaa hengaillen ja shoppaillen, ennen kuin mentiin yhdessä tutkiskelemaan Trakain linnaa. Trakai on söpö pikku kyläpahanen, jossa on paljon söpöjä eri värisiä pikku puutaloja.
Kierreltyämme kaikki turistikrääsäkojut läpi, menimme seuraavaksi vuokraamaan polkuveneen ja lähdimme polkemaan ympäri Trakain linnaa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja onnistuinkin hieman polttamaan olkapääni tuossa polkiessamme. Hikihän siinä tuli, kun piti sillälailla alkaa urheilemaan :D

Veneilyn jälkeen kokoonnuttiin taas kaikki yhteen paikkaan turistikierrostamme varten. Käveltiin pitkin Trakain kylää samalla kun oppaamme kertoi hieman Trakain ja Liettuankin historiasta.
Siellä Trakaissa oli muuten ihan hullun paljon hääpareja ja polttariporukoita. Se on ilmeisesti suosittu mesta hääparien keskuudessa. Ja sitten kun me käytiin yhessä kirkossa, niin siellä oli just menossa yks hääseremonia ja me siis käytännössä kuokittiin ihan totaalisesti jonkun random pariskunnan häissä. Oli vähän noloa jotenkin, kun se turistiopas vaan selitteli sen kirkon historiaa siinä ja se hääpari vaan asteli siinä takana pois alttarilta. Huhheijjaa, jotain rajaa.
No päästiin me lopulta sinne linnaankin tutustumaan ja olihan se aika magee. Se opas kertoi meille Vytautas Suuresta (lausuttuna kuullostaa ihan samalta ku "vitutus") ja ne insinööriopiskelijat vaan ei voinut olla hihittelemättä aina sen nimen kuultuaan :D Vytautas Suuri oli Liettuan suurruhtinas 1400-luvun alkupuolella, jolloin Liettua ylsi vielä Mustallemerelle asti. Kelatkaa, että Liettua on joskus ollu ihan mielettömän suuri.

Njoo no, mut sen turistikierroksen jälkeen meillä oli vielä jonkun aikaa olla siellä kylässä ja shoppailla ja hengailla. Jotkut kävi ampumassa jouskarilla ja ilmakiväärillä. Vaikka teki kyllä mieli ampua itekkin niillä, niin jätettiin tällä kertaa väliin, koska niistä olis pitänyt hieman maksaa ja mehän saadaan tehdä sitä mökillä ihan ilmasiks. Siinä vaan oli sellanen ihana keskiaikainen tunnelma :D

Pian meiän turistibussi suuntasikin jo takaisin Vilnaan ja me otettiin siitä sitten vielä paikallinen bussi meiän hotellille. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdettiin taas metsästämään meille jotain kivaa ruokapaikkaa.
Aurinko alkoi jo laskea, mutta onneksi Antti osasi ohjata meidät oikein mukavaan paikkaan syömään. Se paikka näytti kyl ulkoa tosi hämyltä. Muutenkin Liettuassa tuntuu kaikki tyylikkäimmät mestat olevan jossain maan alla piilossa, kun siellä ei näy kadulle päin juuri mitään mainosta mistään. Otin ruokajuomaksi lasin talon valkoviiniä ja vettä. Tuo vesipullo on jotenkin ihan mahdottoman söpön näköinen. Liettuassa on muuten ihan hämyn kokosia limupulloja etc. Esimerkiksi siellä oli 200ml kokispulloja :D Miettikää kui pieni se on!

No mutta, pian koitti meidän viimeinen yhteinen päivämme Liettuassa ja oli aika hyvästellä meidän hotellihuone.
Valmistauduin jo Suomen kylmään ilmaan laittamalla pitkät housut jalkaan, mutta sainkin sitten kärsiä vielä koko päivän Liettuan helteistä ne jalassani. Suunnattiin kohti Vilnan Vanhaa kaupunkia ja turisteiltiin oikein huolella.
Tutkiskeltiin nähtävyyksiä, kiivettiin jättimäiselle mäen huipulle ja otettiin imeliä kuvia meistä :D Ostinpa vielä muistoksi itelleni sellaisen söpön pienen feikkimeripihkasta tehdyn puun. Käytiin vielä syömässä hyvässä ravintolassa massut täyteen ja jälkkäriksi syötiin romanttisesti suklaakakkua vaniljajäätelöllä. Ai ettäh! Sitten Antti jo saattoikin mut takas lentokentälle ja meikä seikkaili takas koti-Suomeen.
Paluumatka meni onneksi pikaisesti ja Marisa tuli hakemaan mut kivasti koirien kanssa kentältä. Mun ihanat mussut oli kuulemma olleet remuamassa jossain mökillä ja sen kyllä huomas. Heti kun päästiin kotiin, pojat sammu samantien makkariin, kun meikä hoiti vielä iltapesuja :D Oli vähän vaikeuksia änkeä omalle paikalle sänkyyn, kun Ronsu oli sit nukahtanut siihen mun paikalle ja sitä sai suorastaan raahata siitä sivuun, että mahtui itekkin sänkyyn.

Mutta sellainen oli meikän viikonloppu seikkailu. Liettua oli kyllä yllättävän kiva paikka ja mulla oli oikeesti todella kiva reissu kaikin puolin. Harmitti vaan jättää mun rakas ukko vielä sinne viikoksi, mutta onneksi tällä viikolla menee työpäivät nopsaa, kun on niin paljon tekemistä taas loman jälkeen.

Nyt meikä lähtee iltalenkille ja sitten nukkumaan, niin tulee huominen taas nopiampaa :)

Moikka moiiii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti