28. syyskuuta 2013

Television orja

Syksy on aina parasta aikaa tällaiselle television orjalle, mikä minäkin olen, koska silloin tulee aina paljon uusia ihania tv-sarjoja ja vanhoja hyviä sarjoja palaa ruutuun uusilla jaksoillaan.

Nyt kuitenkin sydämeni on vienyt uusi sarja nimeltä Nashville.
Siinä missä rakastan Smashia ja Gleetä (josta muuten alkoi myös juuri uusi tuotantokausi), on Nashvillekin kovasti musiikkipainotteinen tv-sarja. Nimensä mukaisesti se kertoo Nashvillen suosituimmista country-laulajista, jotka yrittävät joko pelastaa pahasti alamäkeen menevät musiikkiuransa tai yrittävät säilyttää nopeasti suureen suosioon kasvaneen uransa.
Nashville poikkeaa Gleestä ja Smashista kuitenkin siten, että sarjassa ei ole varsinaisia musikaalikohtauksia, mutta siinä on sitäkin ihanimpia lavaesiintymiskohtauksia. Olenkin jo puhki kuunnellut sarjan soundtrackia Spotifysta. Mä olen niin hurahtanut tähän countryyn :D

Mun ultimate favouriteja on tällä hetkellä nämä biisit:

Syyttäkäämme siis näitä mielettömän hyviä tv-sarjoja siitä, etten mä ole ehtinyt avata kotona konetta ja siksi kirjoittanut blogiin mitään :D haha.

Magnetix

Tilasin tällä viikolla Membersin kautta ittelleni pari kosmetiikkatuotetta ja ne tulikin jos parissa päivässä postissa suoraan kotiin.
Membersillä oli Viva la Divan tarjous ja tilailin sieltä nämä kolme ihanan raikkaan ja pirteän väristä kynsilakkaa hintaan 2,50€/kpl. Tuo kuva vääristää ehkä hieman näiden väriä, koska otin kuvat niin huonossa valossa vessassa.
Viva la Divalta tilasin myös nämä pari vähän erikoisemman väristä huulipunaa. Mä en oikeastaan koskaan käytä huulipunaa, mutta olis toki ihan kiva opetella käyttämään :D Tuo oranssi ei ole oikeasti noin keltainen. Yritin valita semmosia vähän neutraalimpia värejä, jotta olis vähän helpompi opetella sitä huulipunan käyttöä.
Huulipunat olivat hintaan 4,50€.

Huomasin, että Membersillä oli samaan aikaan myös China Glazen tarjous ja halusin mielenkiinnosta vilkaista olisiko siellä mitään kivaa halvalla. Tiedän vain, että China Glazen kynsilakat ei tosiaankaan ole niitä halvimmasta päästä olevia, mutta törmäsin tähän Magnetixiin ja mun oli ihan pakko kokeilla sitä.

Muistan, että Krista kertoi joskus kokeilleensa jotain magneettilakkaa ja en ehkä ihan osannut kuvitella mitä se tarkoitti käytännössä. Yllätyin siis hieman miten lakkaa toimii, mutta se oli kuitenkin hauskaa ja helppoa. Kuvassa näkyvät kuviot on siis magneetilla tehty. Ensin levitetään lakkaa kynnelle ja pidetään kuviomagneettia hetken aikaa  ihan kynnen lähellä, jolloin kuvio alkaa muodostua lakkaan. Kynnet lakataan siis yksi kynsi kerrallaan, ettei lakka ehdi kuivua välissä. Ja se tosiaan kuivui aikas nopeasti ollakseen noinkin paksua ja runsaspigmenttistä.

Magneetissa oli kolmea erilaista kuviota; tuollainen tähti mikä kuvassakin näkyy, suorat raidat, sekä aurakuvioiset raidat. Ei siis tarvitse aina käyttää samaa kuviota :D Mielestäni tämä magneettilakka on ihan mielettömän hyvä keksintö ja onnistuu helposti jo ensimmäiselläkin kerralla. Helppoa kuin mikä. Ihme kun en ole nähnyt näitä magneettilakkoja yhtään enempää esiteltävän missään.

Pikakuulumiset vielä tähän loppuun. Oon askarrellu taas näin syksyn kunniaks vaikka mitä, mutta lähes kaikki liittyy jotenkin Halloweeniin, joten mä en ihan vielä haluais paljastaa niitä. Mutta onneks kohta on jo lokakuu, joten enköhän mä pian pääse fiilistelemään Halloweenistakin ihan kunnolla :) Beware!

23. syyskuuta 2013

Body world @Heureka

Käytiin lauantaina Heurekassa katsomassa Body world näyttelyä. Jos oikein ymmärsin, niin se loppui sunnuntaina, joten onneksi vielä ehdittiin nähdä se. Jono oli ainakin sen mukainen, että varmaan aika moni oli menossa vielä viimetinkaan katsomaan juurikin Body worldia. Jonotettiinkin siis reippaat 1,5 tuntia, siitäkin huolimatta, että meillä oli jo liput valmiina.

Body world tosiaan koostuu oikeista ihmisistä luoduista mallinnoksista, jotka on luotu plastinointitekniikalla. Plastinointi tapahtuu siis siten, että esimerkiksi verisuoniin syötetään muovia, joka kovettuu ja näin säilyttää verisuonen alkuperäisen muodon. Jotta saataisiin vain tietty osa säilytettyä, niin muut osat "sulatettiin pois" entsyymeillä. Oikeesti, ihan mieletöntä.

Kaikki näyttelyssä olleet mallit ja ruumiinosat oli ihan mielettömiä, mutta ehkä eniten mua ihmetytti se, että miten ihmeessä ne on saanu plastinoitua raskaana olevan naisen ja sen sisällä olleen lapsen. Kun miettii, niin todella sääli, että joku raskaana ollut nainen on joskus menehtynyt. Oli myös ihan mielenkiintoista nähdä sikiö eri raskausviikkojen aikana. Jo 8 viikkoinen sikiö on tunnistettavissa ihmiseksi! Sillä oli ihan minimini varpaat ja sormet :D joo must se oli just siistii.

Mutta niin, oli se kyllä jonotuksen arvoinen. Oli muutenkin ihan jännä käydä Heurekassa, kun edelliskerrasta onkin jo vierähtänyt varmaan ainakin 15 vuotta (tuon sanottuani tunsin itseni juuri todella vanhaksi). Siellä oli vieläkin paljon tuttua, mutta myös jotain uuttakin :)

P.S. Olen ollut sen verran laiska bloggaaja, että nämä viimeisimmät blogimerkinnät on tehty puhelimellani. Onko se jonkun mielestä ihan superärsyttävää vai onko kukaan edes huomannut koko asiaa? :D

20. syyskuuta 2013

Mukavaa syksyä!

Syksyiset tervehdykset Oskulta! 

Ei mulla muuta :D

19. syyskuuta 2013

Mursu, saanko tehdä heräteostoksen?

Raksu, kultsi, muru, kultu... Meillä se on mursu :D

Käytiin eilen kaupassa ihan perus ruokaostoksilla. "Valitettavasti" meiän lähikauppa on Prisma ja siellä tulee joskus (tai oikeestaan aika usein) tehtyä jotain heräteostoksia.

Käytiin urheiluosastolla etsimässä meille uutta vastuskuminauhaa kun edellinen katkesi, mutta jotenkin me vaan taas onnistuttiin harhailemaan ties missä retkeily ja muilla osastoilla. No kun me ollaan tässä nyt jo jonkun aikaa treenailtu tuota Tapout XT:tä, niin oon jo pitkään miettiny et olis hirveen kiva tietää meiän treenien maximi sykkeet ja kalorinkulutukset yms. No mä sit rupesin siellä kaupassa kattelemaan vähän niitä hienoja Polarin sykemittareita ja innostuin ihan, että tommosen mä haluun. Harmittelin jo, että lähes kaikki oli ihan hirmusen kalliita, jotain väliltä 150-200€. No mä sit kattelin niiden Polarmittareiden ominaisuuksia ja huomasin, että sieltä löytyi pari halvempaakin mallia. Malli FT4 on hieman parempi kuin se halvin aloittelevan liikkujan mittari, mutta kuitenkin reippaasti halvempi kui ne superliikkujan ominaisuuksilla varustetut mittarit. Aivan täydellinen siis minulle ja hinta ei ollut kuin vähän riipaisevat 80€ :D
Joo joo tiedän , että jostain löytyy aina halvemmalla, mutta myönsinhän jo tämän heräteostokseksi.

En saanut Antiltakaan täysin tyrmäävää vastausta, joten sellainen lähti sitten ostoskoriin. Nyt olen onnellinen uuden kellon omistaja ja seuraavista treeneistä tuli juuri astetta mielenkiintoisemmat x) Hyvä motivaattori siis.

Joten saanhan taas anteeksi tämänkin heräteostoksen? :D

12. syyskuuta 2013

Ikuinen lapsi

Koskaan ei ole liian vanha leikkimään Hama-helmillä. Siinä missä Krisu ostaa niitä lapsilleen, niin minä ostan niitä itselleni :D

No mitäs muutakaan sitä kipeänä tekisi. Hamstrasin viime Ikea-reissulla itselleni jättimäisen purkin Hama-helmiä ja viime viikonloppuna hamstrasin pari pulloa lisää Sinellistä. Täytyyhän sitä nyt olla mahdollisimman montaa väriä tarjolla. Helmistä inspiroituneena innostuin haaveilemaan jostain tosi massiivisesta Hama-helmikuvasta. Hmm... Täytyy vissiin shoppailla seuraavaks lisää alustoja ;)

Enhän nyt voi olla ainut täysikäisyyden jo aikaa sitten saavuttanut Hama-helmi-intoilija? Tunnustautukaa heti :D

9. syyskuuta 2013

Flunza iski :(

Minä harvemmin olen kipeä, mut jos olen ni se on joku maailman rasittavin räkätauti. Eli toisin sanoen ihan turhaa jäädä saikulle. No siitäkin huolimatta, ettei työt maistu, niin töihin on kuitenkin tultava. Onneksi sentään tee maistuu ja sitä hörpsitään tänään ja paljon :)

7. syyskuuta 2013

Osta pois -heräteostos

Prismassa on ollut tällä viikolla Osta pois-päivät ja siellä on taas vaikka mitä kivaa tarjouksessa. Otsikkokin jo paljastaa, että eiköhän sieltä taas tarttunut mukaan joku heräteostos. Nimittäin kapselikone Dolce Gusto.
Jännä sinänsä, että mähän en juo kahvia, mutta jotenkin sitä vaan taas saatiin munkin pää käännettyä tän ostoon. Oon aina ollu sitä mieltä, että noi kapselikoneet on maailman turhimpia, mutta niin sitä vaan tuli ostettua moinen laite meidänkin keittiötä koristamaan.

Onneksi mun ei sentään ole pakko juoda kahvia, vaan pääsen nauttimaan meidän uudesta hienosta laitteesta kaakaon merkeissä. Ostettiin testiin yksi paketti Nesquikin kapselikaakaota, niin pääsin mäkin nauttimaan instant kuumasta juomasta :D
Myönnettäköön. Onhan se nyt ihan hitsin kätevä. Ei tarvi kuin laittaa vettä säiliöön, kapseli koneeseen ja kuppi alle niin ei mene kuin 20 sekunttia ja kuppi kuumaa on valmis. Jeii!
Aamupalaksi mukavasti paahtoleipää ja kuumaa kaakaota. Nams.

Tämä Dolce Gusto tuli oikeestaan ihan mukavasti ostettua, kun alkaa syksykin jo hämmärtyä ja illat viilentyä. Eikä tarvi juoda edes pelkkää kaakaota tai kahviakaan, vaan tällä voi helposti valmistaa myös kupposen teetä ja sitä kyllä tulee nautittua syksyllä ja talvella varsinkin paljon. Ja ette voi paheksua heräteostostamme ennen kuin kuulette sen hinnan, nimittäin se maksoi vain 39 euroa!!! Siis VAIN 39 €! Ei paha yhtään.

Ainakin kaakao oli tosi hyvää, eikä Anttikaan ole juuri valittanut kahvistaan, joten suosittelen :) Osta pois!

2. syyskuuta 2013

Extempore

Lauantaina taas heräsin aikaisin aamusta ja ryhdyin siivoamaan. Pesin pyykkiä, tiskasin ja putsasin jopa suihkun lattiakaivon. Ihme sekopää, ku vapaapäivänä herää aikasin siivoamaan :D Tai sitten vaan nerokas, sillä loppu päivänä ehtii tekemään enemmän kun herää aikasin. Okei okei myönnetään, olen aamuvirkku. 

Sain potkittua Antinkin suht aikaisin hereille ja lähdettiinpä jopa miesten pahimpaan painajaiseen eli Ikeaan. Ikeasta oli tarkoitus hakea polttimoita meidän seinälamppuun (tosi kiva, kun siihen lamppuun käy vain just ne Ikean omat polttimot), sekä lehtikansioita joka paikasta pursuilevaa lehtiongelmaamme varten :D Noh niinhän siinä sitten kävi, ettei me päästy sieltä kaupasta niin helpolla. Löysin söpön pyöreän tyynyn meidän askarteluhuoneen kovalle puujakkaralle ja olihan se tietty pakko ostaa. Mukavempi sitten Antinkin juotella sitä elektroniikkaa siellä askarteluhuoneessa. Lisäksi ostin yhden aluslakanan ja syksyn pimeneviin iltoihin, mitäs muutakaan, kuin kynttilöitä. 
Kynttilöille ostin vieläpä tuommoisen "tarjottimen", mikä tuli oikeestaan ihan tarpeeseenkin. Meillä on monen monta hienoa kynttilää, saatu lahjaksi ja osteltukkin, mutta niitä ei raaski poltella ilman turvallista alustaa. No nyt meiltä löytyy sitten ihan kunnon alusta ja siihen mahtuu useampikin kynttilä samaan aikaan. 

Ikeasta tarttui mukaan myös jättimäinen laatikko Hama-helmiä, niin pääsen sitten taas askartelemaan niistä kaikkea kivaa. Hihi.

Ikeasta kotiuduttuamme, me pyöräytettiin makoisat lasagnet ja ruokailun jälkeen lähdettiin kuskaamaan koiria ympäri kaupungia, sillä meillä olisi illalla vähän menoa ;) Vietiin ensin Romeo Marisalle, koska Romeo oli menossa Suonenjoelle näyttelyihin ja Marisa lupasi sitten hoitaa Romeon ilman minuakin. Osku meni "mummolaan" Antin mutsin seuraksi ja me kiiruhdettiin keskustaan kaverin valmistujaisiin.

Ystävämme siis valmistui viime viikolla sotatieteen kanditaatiksi, jolloin Presidentti myös ylensi hänet Luutnantiksi. Olimme juhlimassa hänen valmistumistaan Nosturin alakerrassa, johon oli järjestetty oikein makoisat tarjoilut.
Vieraita oli reippaat 30-40 ja kun osa joutui lähtemään, niin samalla tuli lisää porukkaa sisään. Siellä oli mukavasti baarikin auki, että juotavaa sai ostella mielensä mukaan illan aikana.
Anttikin oli laittautunut jopa vähän hienommin, kuin perus huppariin ja shortseihin :D Se on aika harvinainen näky, mutta kyllä näytti hyvältä mies kauluspaidassa ja tummissa farkuissaan. Tainakin ihan ihmetteli, että mitä ihmettä Antilla on päällä :D

Siellä me sitten istuttiin ja rupateltiin jonkun aikaa, kunnes me päätettiin lähteä vielä viimeisellä metrolla kotiin. Kuitenkin matkalla Kampin metroasemalle, kirosin ehkä maailman pienintä rakkoani, ja me päätettiin ihan extemporee lähteäkkin Tennispalatsiin katsomaan leffaa myöhäisnäytöksessä. Ostettiin liput Red 2:seen ja meikä pääsi onnellisesti vessaan :D:D

Red 2 oli kyllä taas niin hyvä. Entiset agentit suorittamassa ties mimmosta erikoistehtävää ja voi että miten vanha Bruce Williskin jo on. Ihan alkaa pelottaa, että kohta nämä kaikki mun nuoruuden toimintasankarit jo kuolla kupsahtaa pois... eikai nyt viiiielä.

Nojoo, mutta sellanen kiva lauantai oli meillä taas tällä kertaa ja sunnuntaina ei sitten tehtykkään enää mitään muuta, kuin katseltiin Sons of Anarchyn neljäs tuotantokausi loppuun. Voi hitsi seki jäi taas niin jännästi! Menee taas vuos ku seuraava kausi tulee DVD:lle -_- möks.

Uus viikko lähti taas rullaamaan ja toivottavasti sitä ehtis vähän taas tehhäkki jotain. Mutta jatketaan....