11. toukokuuta 2014

Baby showereita, juhlapyhiä ja synttäreitä

No nyt on ollut vauhdikas viikonloppu. Voin viimein paljastaa meiän yllätysjuhlien aiheenkin, nimittäin järjestettiin meiän raskaana olevalle kaverille Baby Showerit. En ole koskaan ennen moisissa ollut saati järjestänyt, mutta saatiin me sentään jotain aikaiseksi :)
Taisinkin mainita aiemmin askartelevani jotain näihin juhliin liittyvä ja askartelinkin tuollaisen soman lippunauhan, vai mikskä tuota nyt kutsuisi.

Vaikkakin juhlat alkoivat vasta viiden aikaan, niin alkupäivä meni vauhdikkaasti leipoessa. Leivoin juhliin hieman muffinsseja, mutta koska meitä oli niin vähän, niin vein sinne vain neljä :D Halusin kuitenkin leipoa niiden lisäksi vielä jotain kivaa pientä naposteltavaa ja tein ihka ensimmäistä kertaa elämässäni itse keksejä.
Tein ne keksit murotaikinasta ja maustoin siitä puolet kaakaojauheella. Olin pari päivää sitten ostanut Clas Ohlsonista tuommoisia hienoja keksimuotteja ja halusin päästä niitä kokeilemaan. Yllättävän kivan näköisiä keksejä tuli ja ennen kaikkea hyvän makuisia. Great success!
Halusin vielä viedä juhliin jotain suolaistakin naposteltavaa, joten tein perus coktail-tikkuja. Tilasin ebaysta tuollaisia söpöjä sydäntikkuja ja ne näyttivätkin todella somalta teemaan sopivine väreineen.

Itse juhlat pidettiin ystävämme Evan luona, koska hän oli juuri muuttanut uuteen asuntoon ja itse päivänsankari ei ollut siellä ennen käynyt. Päivänsankarin puoliso onnistuikin aivan täydellisesti huijaamaan häntä ja yllätysjuhlat olivat täydelliset. Tuleva äiti, Ellu, ei ollut ollenkaan osannut odottaa mitään tällaista, mutta oli onneksi kuitenkin positiivisesti yllättynyt. Mitä nyt pari kirosanaa ("mitä helv*") pääsi suusta, mutta kyllä me sitten kuitenkin saatiin halit ja onnellinen hymy palkkioksi :D
Eva oli loihtinut myös mielettömät tarjottavat upeine koristeineen. Oli täytekakkua ja voileipäkakkua ja sitten tuo hassun hauska melonirattaista kurkisteleva vauva :D Syötävää olisi ollut siis suuremmallekkin porukalle, mutta valitettavasti kaikki yllätysvieraat eivät päässeet paikalle.

Kun oltiin kaikki saatu syötyä, niin päästettiin päivänsankari lahjojen kimppuun. Sanja oli kasannut tuollaisen hienon vaippakakun ja me oltiin Krisun kanssa koottu iso koostepaketti vähän mitä sattuu tavaraa. Oli vaippoja, ja tutteja, ja kosteusliinoja ja tutteja ja vilttiä ja ja ja.... no oli paljon kaikkea ja Ellu sanoikin sen muistuttaneen jo äitiyspakkausta, kun oli niin paljon kaikkea.

Nopeasti se kolme tuntia menikin, kunnes Antti tuli hakemaan minut kotio. Meillä oli seuraavaksi vuorossa taas vähän lisää leipomista, kun lupasin tehdä Antille synttärikakun. Tehtiin se sama triplasuklaajuustokakku kuin minunkin synttärinäni, koska se oli vaan niin törkeen hyvää. Ehdittiin saada kakku juuri sopivasti ennen Euroviisuja valmiiksi ja päästiin viimein sohvanpohjalle löhöämään viisujen ääreen. Nukahdin jossain viimeisen esityksen kohdalla, joten päätin jättää suosiolla pisteidenjaon väliin ja painuin pehkuihin. Kuulemma se parrakas nainen sitten kuitenkin meni ja voitti. Ei tullut yllätyksenä.

Nojoo, mutta tänä aamuna ollaan vähän vietelty Äitienpäivää, kun äitini tuli pikavisiitille käymään ja syömään leipomiani keksejä ja muffinseja :) Seuraavaksi olisi luvassa vielä yhden porkkanakakun leipominen ja ehkä ne synttärivieraatkin voisivat kohta saapua grillailemaan ja illalla jännämään Suomi-Venäjä lätkämatsia.

Että semmonen viikonloppu tällä kertaa.

Hyvää Äitienpäivää vielä kaikille ihanille äideille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti