27. heinäkuuta 2014

Extemporé matka

Herättiin lauantai aamuna joskus ysiltä ja todettiin, että ompas tuskasen kuuma. Teki niiiin paljon mieli olla mökillä ja juosta suoraan järveen viilentymään. No me sit mietittiin, että mihinhän me voitais mennä uimaan, kunnes Antti tokaisi: "lähetään mökille." No niin me sitten tehtiin. Pakattiin uikkarit reppuun ja lähettiin ajelemaan kohti Savitaipaletta koirat takapenkillä.
Onneksi oli vielä sen verran aikanen aamu, ettei auto ollut ehtinyt kuumentua vielä saunalukemiin. Eivät siis koiratkaan olleet vielä ihan totaalisen läkähtymiskuoleman partaalla. Kahden ja puolen tunnin päästä saavuimme mökin pihaan ja Ronsu juoksikin jo ensimmäisenä uimaan :D
Pian mekin vaihdettiin jo uikkarit päälle ja juostiin rantaan. Herrajestas miten lämmintä vettä siellä oli. Voisin väittää, että veden lämpötila oli ainakin reippaat 26 astetta ellei jo kolmeakymmentä. Sieltä vedestä löytyi oikeasti sellaisi kuumia kohtia missä oli niin lämmintä, että varpaita ihan poltteli.
Maisa oli jo konkari uimari ja veteli pitkään kaheksikkoa isäntänsä perässä. Romeokin yritti kovasti pysyä Maisan perässä, mutta Ronsulla on vielä pikkasen uima-asennossa parantamisen varaa. Oli vähän turhan pystyasento, niin Romeon etutassut vaan molkautteli sitä vettä kaikkien päälle :D

Opetettiin sitten vähän Oskuakin uimaan. Kannettiin se vähän matkan päähän rannasta ja kannateltiin sitä kevyesti takapuolesta. Hyvinhän se alkoi jo onnistua. Lopulta kun me oltiin jo pärskytelty siinä jonkun aikaa niin Osku tuli ihan itse perään uimaan. Vooi miten söpö se oli kun yritti niin kovasti näyttää meille, että "kattokaa mäki osaan" :) Siinä vaan taas iski Romeolle hirmuinen huomiokateus, kun kehuimme niin kovasti Oskun uimista, että meinas taas mennä rähinäksi. Pojat alkoivat murista toisilleen ja mun piti sitten ottaa Ronsu hetkeksi rannalle jäähylle, että Oskukin saisi opetella uimista rauhassa. Lopulta Osku tuli pois järvestä, eikä sen päivän aikana enää sinne toista kertaa tullut. Höh.

Uinnin jälkeen tehtiin nuotiolla ruokaa ja syötiin massut täyteen grillattua kanaa ja lohkoperunoita, nams. Pojat lähtivät leikkimään moottoriajoneuvoilla autotallille ja naiset menivät päämökille katsomaan Nykäsen häitä netistä ja meikä jäi siihen sitten rantakeittiön kiikkutuoliin nauttimaan päikkäreistä. Ai että miten mukavaa. Myöhemmin Antti tuli sitten herättelemään ja kysyi lähdenkö mukaan uimaan ja niin me taas mentiin. Tällä kertaa otettiin vesipatjoja ja renkaita ja ties mitä mukaan ja viihdyttiin vedessä ainakin tunti-pari. Romeo katteli rannasta meiän leikkejä ja innostui niin kovasti, että sen oli pakko kanssa tulla mukaan uimaan. Niin se sitten polskutteli meidän kanssa ainakin tunnin ja alkoi uimataitokin kehittymään huomattavasti. Ei enää hirmuista räpiköintiä vaan tasaista uintia ja hirmuisen kovalla vauhdilla vieläpä. Nostettiin me se pari kertaa siihen uimapatjallekkin ja se tasapainotteli siinä meidän kanssa kunnes hyppäsi takaisin uimaan :D Vitsi mikä vesipeto.

Pian alkoi kuulua ukkosen jyrähtelyä ja päätettiin nousta pois järvestä ja pian alkoikin jo sataa vettä. Se oli oikeastaan tosi virkistävä sadekuuro kaiken sen helteen keskellä. Me päätettiin sitten lähteä sopivasti pilvisellä säällä kotiin, niin ei autossakaan tulisi niin kauhean kuuma.
Paluumatka meni mukavan rauhallisesti, eikä ollu enää niin kuumakaan. Romeokin sammui aika pitkälti heti autoon päästyään :) Voi pientä vesipetoa.

Siinä se lauantai sitten menikin. Tulipahan heitettyä talviturkkikin viimein :D

Palaillaan taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti