Tunnelin päässä valoa

Olipas taas niin harvinaisen paska viikko, että ei huvittanut edes konetta avata. Jotenkin vaan kaikki kaamos iski just tälle viikolle ja kaikki tuntui ahdistavalta ja epämukavalta. Koiratkin huomasivat sen ja aloittivat taas tappelemisen. Suut verestä vaahdoten ne taas tappelivat ja me yritettiin saada niitä tavalla millä hyvänsä irti toisistaan. Antti saikin hieman osumaa itsekkin.

Onneksi kuitenkin viimein viikonloppu taas koitti ja aurinko palasi meidänkin elämään. Nimittäin me ajettiin ensimmäistä kertaa Jyväskylään erään merkittävän asian takia.

Matkalla Jyväskylään saimme ihastella kauniita syksyisiä maisemia. En tiennytkään, että tie Jyväskylään olisi niin täynnä korkeita nousuja ja mäkiä. Oli jännittävää aina kun päästiin taas uuden mäen päälle, niin sieltä avautui hirmuisen kauniit maisemat ja kaukana näkyi korkeat metsien peittämät kukkulat.

Perinteisestä navigaattorin väärintulkitsemis-eksymisestä huolimatta, löysimme viimein perille. Eli siis perille ystäväpariskunnan esikoisen, minun kummityttöni, nimiäisiin.

 Paikalla oli paljon väkeä juhlimassa juuri nimensä saanutta Miaa. Oli setiä ja tätejä ja enoja ja mummuja ja pappoja. Oli myös hauska tavata pitkästä aikaa ystäväni isää ja veljeä, joita en ollutkaan nähnyt sitten kymmeneen vuoteen. Ystäväni isä sanoikin, että "aikuinen Laura" ja halasi oikein kunnolla :D Ihana miten läheiset välit voi olla vielä näinkin pitkän ajan jälkeen, kun vietin käytännössä koko lapsuuteni ajat parhaan ystäväni kanssa. Pelailtiin yhdessä Tomb Raideria ja minua kutsuttiin Lara Croftiksi. Voi noita aikoja....

No mutta, juhlissa oli tosiaan tarjoiltavaa jos jonninmoista. Oli savuporokiusausta ja jauhelihakiusausta (nammmm) ja salaattia ja voileipäkakkua ja kaikki oli ihan mielettömän hyvää. Ruokailun jälkeen maisteltiin vielä ystävämme tekemää kakkua ja mummin tekemää pullaa ja ja ja... no kaikkea mahdollista. Tunnelma oli kaikenkaikkiaan todella hyvä ja puheensorina täyttikin koko talon. Olisimme mielellämme jääneet pitemmäksikin aikaa, mutta meidän täytyi ajella vielä takas kotio koirien luokse. Kiitos vielä kaikille ihanista nimiäisistä ja Mialle tiedoksi; tulet näkemään minua vielä paljon <3

Paluumatka kotiin meni nopsasti, kun ei enää tarvinnut ihmetellä mihin tässä ollaan ajamassa. Ilta alkoi jo hämärtyä ja kotiin päästyämme jaksoin katsoa enää yhden jakson Breaking Badia ja pian painuinkin jo petiin.

Huono viikko saikin oikein ihanan päätöksensä ja toivottavasti tuleva viikko olisi edes vähän suopeampi(onko tämä edes oikea sana?)