10. tammikuuta 2015

Tukholma visiitti

Ohoi sailor! Hengissä selvittiin Ruotsista takaisin, vaikka se satamasta suoraan töihin paluu tuntuikin aika brutaalilta. Onneks meillä on tällä hetkellä töissä täys remonttikaaos, niin sovin hyvin sisustukseen lievästi tummuneine silmänalusine. Laivassahan siis ei koskaan ikinä saa nukuttua tarpeeksi. Mennessä huutelivat känniääliöt vähintään kuuteen saakka aamulla ja tullessa tuuli niin kovasti että laiva keinui kuin lapsen kehto. En tykänny.


Mutta ei siinä, muuten reissu oli kyllä ihan mahtava. Matkakumppanimme, Jesse ja Taina, olivat valinneet juuri tämän risteilyn, koska siellä esiintyi jo tutuksi tullut trubaduuri Ilja Jalkanen. Iljahan siis esiintyi viime kesänä Jessen ja Tainan häissä ja hyvin esiintyikin. Ilja esiintyi sekä meno, että paluu matkalla, joten saimme nauttia jopa kaksi kokonaista keikkaa hyvästä musiikista.


Tiistai aamuna saavuimme Ruotsiin. Hetken aikaa mietittiin, etä onkohan kaikki paikat kiinni, kun on Loppiainen, mutta meidän onneksemme lähes kaikki paikat olivat auki. Suuntasimme siis kohti keskustaa ja Åhlensia("Ruotsin Sokos").


Taina löysi Åhlensilta paljon uusia vauvanvaatteita alennuksesta. Minä taas löysin Indiskasta meille uudet verhot olkkariin, JEIII. Pitääkin muuten silittää ne ja ripustaa roikkumaan asap. Ainiin, ja sitten löysimme Ruotsalaisen Fantsun, eli siis samanlainen liike kuin Suomessa Fantasiapelit. En muista paikan nimeä, mutta sieltä löytyi ihanan paljon kaikkea nörttikamaa :D Siellä myytiin siis fantasiakirjallisuutta, mangaa, sarjakuvia, animea... siis ihan kaikkea. Ja siis englanniksi tietysti suurin osa. Meille tarttui mukaan ainakin yksi boksi mangaa, yksi minikorttipeli, sekä pieni mamegoma pehmolelu, hih. Olen joskus vuosia ja vuosia sitten ostanut Antille lahjaksi mamegoma- pehmoavaimenperän ja se on sillä vieläkin aina mukana. Aikojen saatossa se on vain muuttunut valkoisesta harmaaksi :D Nyt Antti osti minulle oman pikkuruisen mamegoman. Söpöä.

Kun viimein päästiin ulos tuolta nörttien taivaasta, käpöttelimme vielä hetken matkaa kohti vanhaa kaupunkia ja pysähdyimme välipalalle erääseen söpöön pieneen kuppilaan.


Tuo kuppila oli kyllä niin minun tyylinen. Siellä sai minttuteetä oikeista mintunlehdistä tehtynä ja ne nautittiin ihanista jättiteemukeista, minkälaisen minäkin olen aikoinaan Indiskasta ostanut. Syötiin siinä sitten myös yhdet paninit ja siihen tuli mukana raikas salaatti. Kaikki oli ihan sairaan hyvää! No olihan se paikka ehkä hieman tyyris, mutta niin kodikas ja mukava. Miksei Suomessa ole tällaisia??? Se oli myös yllättävän suosittu paikka, koska se oli kokoajan ihan täynnä ihmisiä.

Vatsat täysinä vierimme takaisin kohti satamaa. Laivalle takaisin päästyämme, sammuin kuin saunalyhty ja otin siinä sitten mukavat parin tunnin päikkärit. Viimein kun heräsin, kävin suihkussa, että kehtasin seuraavana päivänä mennä töihinkin ja lähdimme jälleen metsästämään ruokaa. Söimme massiivisen kokoiset pekonihampurilaiset, tai ainakin suurimman osan siitä. Ja taas oltiin massut täynnä.

Ilta alkoi jo lähestyä ja me siirryttiin taas meidän kantapaikkaan eli pubiin, kuuntelemaan Ilja Jalkasta.

Tällä kertaa istuttiin jo sen verran lähellä, että nähtiinkin jotain. Menomatkalla pubi oli niin täysi, että olimme ihan toisella puolella sitä paikkaa, emmekä näin ollen siis nähneet esitystä, mutta kuulimme kyllä.

Iljalta sai toivoa biisejä ja osan se niistä vetikin. Eihän sitä nyt kaikkea voi osata, mutta ne mitkä hän osasi soittaa ja laulaa, ne hän veti täydellisesti. Sattuipa myös hassusti, kun yhtäkkiä Ilja tokaisikin, että täällähän on tuttuja naamoja, laulut on valitettavasti samat, mutta jutut voi ehkä olla vähän eri :D Ekaks mietittin, että ei se varmaan meitä tarkoittanut vaikka meidän suuntaan katsoikin. Sitten kuitenkin kun Ilja piti tauon, hän kulki meidän ohitse ja sanoi "hyvää päivää". Ei vitsi! Se oikeesti tunnisti meidät! Kuis siistii! Sen täytyi olla se, kun Antti näytti puhelimestaan nuotteja Iljalle, silloin siellä häissä xD Toki varmasti hääparikin painui mieleen. Eihän siitä nyt ollut kuin vasta muutama kuukausi.

Nojaa, mutta oli se kyllä hieno kokemus. Keikka loppui vasta yhdeltä yöllä ja aamulla oli aikainen herätys aamupalalle. Mun pitikin tankata oikein kunnon aamupala, kun jouduin siitä sitten painelemaan vielä sorvin ääreen. Huhhuh. Rasittaa ajatuskin :D


Semmonen seikkailu meillä oli taas tällä kertaa. Oli kyllä siistiä käydä pitkästä aikaa perus Tallinan risteilyn sijasta Ruotsissa. Ja vielä hyvässä seurassa :)

Palaillaan taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti