15. helmikuuta 2016

The Revenant

Käytiin eilen katsomassa tuo kohuttu elokuva The Revenant, josta kovasti povataan Leonardo DiCapriolle miespääosan oscaria.


Elokuva kertoo 1800-luvulla eläneestä turkismetsästäjästä Hugh Glassista, joka joutuu epäonnekseen karhuemon hyökkäyksen kohteeksi. Kuin ihmeen kaupalla Glass kuitenkin selviää, mutta on pahoin haavoittunut. Metsässä vaanii villieläinten lisäksi myös vaarallisia intiaaneja, joten metsästäjätoverit hylkäävät raadellun Glassin oman onnensa nojaan.


Glass ei kuitenkaan aio luovuttaa, vaan taistelee tiensä takaisin metsästäjien leiriin.

Me jännitettiin kovasti, että onko tämä nyt oikeasti niin hyvä, että se ansaitsee oscarehdokkuutensa, mutta pakko kai se on myöntää, että olihan tää nyt aika kova pätkä. Tosin aika pitkä pätkä, 2 tuntia 36 minuuttia kestävä pätkä. Dialogia tässä ei ole juurikaan, koska pääasiassa seurataan Glassin yksinäistä seikkailua, mutta se ei toisaalta haitannut. Elokuva oli kyllä visuaalisesti todella tyylikäs ja aidon tuntuinen. Ymmärtääkseni elokuva oli kuvattu pelkästään luonnonvalossa, eli sekin varmasti vaikutti siihen, miksi se näytti niin hyvältä.

Oscar ehdokkuuksia elokuvalle on annettu yhteensä 12. Ainakin paras elokuva, paras miespääosa, paras miessivuosa ja puvustus ja maskeeraus saattaisi napsahtaa tälle elokuvalle helposti. Tosin en ole kyllä vielä yhtään tutustunut, että ketä muita ehdokkaita siellä on tänä vuonna.

Kyllä mä antaisin tälle tähtiä ainakin 4/5. Pikkasen siinä oli aika ajoin turhia pitkittelyjä ja taustamusiikit (jep mä kiinnitän niihin aina kauheesti huomiota, koska rakastan soundtrackeja) ei jotenkin klikannut yhteen, mut muuten kaikin puolin toimiva paketti. Suosittelen katsomaan, jos tykkää vähän tällaisista akatemian suosimista "taide-elokuvista" :D

2. helmikuuta 2016

Loot crate - Galaxy

Voi vitsi, multa on ihan jäänyt viimeisin loottikin esittelemättä. Mulle siis tuli kuin tulikin sitten vahingossa se joulukuun lootti, kun unohdin perua sen kuukausimaksun. Aiheena oli Galaxy ja ei varmaan tullut yllätyksenä, että sisältönä oli tietysti myös jotain Star Warsiin liittyvää.


Lootti sisälsi taas pitkästä aikaa ihanan t-paidan. Lisäksi tällä kertaa oli myös tuollaiset yyber mageet Star Wars sukat. Ne meni kyllä heti käyttöön :D


Lootissa oli myös tällä kertaa aivan ihana Pop! bobblehead figuuri. Aiheena tietenkin Star Wars ja hahmona Han Solo!


Lisäksi vielä aikas pähee Galaxy Quest hihamerkki ja Halo 5 teemainen säilytysboxi.

Tykkäsin taas kaikista tosi paljon ja musta tuntuu, että nää vaan paranee paranemistaan. Nyt en kyllä oo laittanut enää uutta loottia tilaukseen, kun ajattelin pitää vähän taukoa, mutta jos joku oikein mielenkiintoinen aihe tulee, niin laitan heti tilaukseen :D Niin kivoja ylläreitä noi kyllä on.

Mun lemppareita on ehdottomasti kaikki noi ihanat t-paidat!

Mikä on teidän lemppari?

1. helmikuuta 2016

Asus G501JW

Sain siis tosiaan synttärilahjaksi uuden hienon Asuksen pelikannettavan.


Tässä hieman Verkkokauppa.comin sivuilta kopioitua tietoa ominaisuuksista:

Uuden sukupolven ASUS ROG G501JW tuo huippuluokan pelisuorituskyvyn takaisin 15,6" kokoluokkaan - se on varustettu paitsi huippuluokkaisilla komponenteilla, myös edistyksellisellä kahden tuulettimen Hyper Cool -jäähdytysjärjestelmällä, joka sisältää erilliset tuulettimet sekä suorittimelle että näytönohjaimelle. Ensiluokkaisesta suorituskyvystään huolimatta ASUS ROG G501JW on hämmästyttävän siro - se painaa ainoastaan 2 kg, joten se kulkee vaivatta mukanasi esimerkiksi LAN-tapahtumiin.
Laite on varustettu huipputerävällä 15,6" Full HD -resoluution IPS-mattanäytöllä, neljännen sukupolven Intel Core i7-4720HQ -neliydinsuorittimella, NVIDIA:n erityisesti pelaamiseen suunnitellulla GeForce GTX 960M (4 Gt)-näytönohjaimella sekä 16 Gt RAM-muistilla, jonka ansiosta se soveltuu niin uusimpien pelijulkaisujen kuin esimerkiksi vaativien kuvankäsittelyohjelmienkin pyörittämiseen. Laite sisältää myös huippunopean 128 Gt SSD-aseman sekä erillisen 1 Tt kiintolevyn, jonne tallennat vaivatta kaikki tarvitsemasi pelit ja tiedostot vuosiksi eteenpäin. Uusimman sukupolven 802.11ac-standardin langattomat verkkoyhteydet takaavat huippuluokkaisen suorituskyvyn myös tiedonsiirrossa.
Huippuluokkaisen suorituskykynsä lisäksi laite on varustettu myös viimeisimmillä liitäntämahdollisuuksilla (mm. 3 x USB 3.0, HDMI, mini-DisplayPort), joiden avulla liität kaikki tarvitsemasi lisälaitteet siihen vaivatta. ASUS SonicMaster Premium -äänentoistojärjestelmän ansiosta kuulet peliäänet mahdollisimman tarkasti genrestä riippumatta ja elokuvat kuulostavat yhtä vaikuttavilta kuin ne näyttävätkin.

Kerroinkin jo edellisessä postauksessani, että löysimme kuin ihmeen kaupalla tämän läppärin Verkkokauppa.comin outletista 300 euroa halvemmalla. Kyseessä oli siis palautustuote. En tiedä miksi kukaan haluaisi tämän palauttaa, mutta ainakin näytti siltä, ettei pakkaukselle ollu tehty yhtikäs mitään. Ainoastaan ulkopakkauksen sinetti oli uusittu, mutta sisällys näytti täysin koskemattomalta.


Itse kone on tosiaan pieni ja siro kuin mikä. Yllätyin ihan itsekkin, että tämäkö muka peliläppäri. Edellinen asus oli kyllä semmonen mörkö tähän verrattuna ettäh, mutta kyllä se silti jaksoi pyöriä hyvin jopa kuusi vuotta. Painoa sillä vanhalla koneella oli varmaan ainakin viis kertaa enemmän kuin tällä. Tätä konetta voi taas kutsua kannettavaksi, kun se on niin kevyt, että sitä voi siirrellä helposti paikasta toiseen. Kuori on kestävää alumiinia ja tuntuu ihanan viileältä kämmenissä. 

Ohjelmiston asentamiseen ei mennyt kuin muutama minuutti ja kun kone oli käyttövalmis, laitettiin heti testiksi Blizzard launcheri latautumaan ja Diablo III asentumaan. Muutaman minuutin päästä peli olikin jo playable tilassa.


Ja eikun pelaamaan! Aloitin uuden seasonal hahmon ja Antti ja kaverit boostivat minut hetkessä lvl 70:ksi.  Tällä hetkellä olen paragon lvl 171, mutta en olekkaan kauheasti vielä ehtinyt pelailemaan.


Mutta tosiaan hyvin toimii kone ja ei pidä juuri minkäänlaista ääntä. Konekkin pysyy viileänä kovemmankin pelisession aikana. Vielä ei ole tarvinnut laittaa tuuletusalustaa päälle :D

Sain joululahjaksi tuon uuden hienon Razerin hiirenkin, niin nyt on mukava pelailla uudella koneella ja uudella hiirellä. Tykkäääään!

Onko muita peliläppärillä pelaajia vai onko kaikki rakentanut jotkut hienot pöytäkoneet? :D